Näin lestadiolaisuus muuttuu: Perhekoko pienenee – yli puolet lapsista eroaa yhteisöstä

Nykyään entistä harvempi palaa yhteisöön, sillä eronneille on tarjolla vertaistukea.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vanhoillislestadiolaisuus on murroksessa. Liikkeestä irtautuminen on yleisempää ja samalla ehkä myös helpompaa kuin koskaan aikaisemmin.

Arvioiden mukaan yli puolet lapsista jättää lestadiolaisuuden jossain elämänvaiheessa. Entisiä vanhoillislestadiolaisia on pian enemmän kuin nykyisiä jäseniä.

Mistään nopeasti tapahtuvasta massaliikkeestä ei kuitenkaan ole kyse.

Eronneet saattavat myös palata takaisin yhteisöön. Väliaikaista eroamista kutsutaan maailmanreissuksi. Usein saarnaajat kertovat puheissaan käyneensä maailmanreissulla, mutta palanneensa uskoon villin nuoruuden jälkeen.

Ennen liikehdintää tapahtui enemmän. Nykyään entistä harvempi palaa yhteisöön, sillä eronneille on tarjolla vertaistukea, muun muassa Facebookissa.