Monille on ollut järkytys, että Sipilän oikeistohallitus tekeekin oikeistolaista politiikkaa
Kolumni: Äänestäjien pettyminen on keskeinen osa poliittista aaltoliikettä.
Kaduttaako? Pettikö puolueesi? Hämmentävän moni on nyt sitä mieltä, vaikka vaaleista on vasta puoli vuotta. Näin suuria kannatusheilahteluja ei ole koettu sitten… noh, onhan niitä koettu. Perussuomalaisten jytkyt ja Pekka Haaviston nousu pressafinaaliin olivat jättiyllätyksiä jopa vaalivoittajille itselleen. Perussuomalaisten kannatuksen tuore gallupheilahtaminen demareille tuntuu nyt historialliselta. Mutta historiallisuus ehtii vielä muuttua moneen kertaan ennen vuotta 2019.
Viime vaaleista saattoi silti monelle jäädä mietiskeltävää, varsinkin vasemmistolaisille. Moni vierasta puoluetta kokeillut pohtii varmasti samaa kuin sadat tuhannet Yhdysvaltain vuoden 2000 pressanvaaleissa Ralph Naderia äänestäneet: ”Entäs jos…” George W. Bush voitti tuolloin Al Goren Floridassa ja samalla koko maan vaalit vaivaisella 537 äänellä. Nader sai Floridassa 97 421 ääntä, joista ovensuukyselyn mukaan 12 665 olisi mennyt Gorelle, jos Nader olisi vetäytynyt aiemmin kisasta.
Mutta kuinka suuri todennäköisyys on, että oma ääni todella ratkaisisi vaalit? Teoksessaan The Logic of Life: The Rational Economics of an Irrational World Tim Harford vapauttaa meidät kaikki joskus vaaleissa haksahtaneet.
Harfordin mukaan todennäköisyys, että oma ääni on se ratkaiseva, vastaa lottovoittoa. Yksittäisen äänestäjän on itse asiassa todennäköisempää vaikuttaa vaaleihin voittamalla ensin se lotto ja käyttämällä sitten voittorahat haluamansa puolueen tai ehdokkaan vaalityöhön.
