Moni ukrainalainen käy Suomessa kahta koulua – vanhemmat pelkäävät, että lapsi jää kotimaahan palattua muista jälkeen

Kotikunnan saaneiden täytyy käydä suomalaista koulua. Etäopiskelu Ukrainaan on mahdollista vain omalla ajalla, opetusneuvos sanoo.

peruskoulu
Teksti
Nadiia Fedorova

Suomen koulutusjärjestelmä oli mallina äskettäin uudistetulle ukrainalaiselle koululle. Silti opinnot ovat melko erilaisia. Ukrainalaisten vanhempien mielestä suomalainen opetussuunnitelma on noin kahden lukuvuoden verran ukrainalaista jäljessä. Vaikka jotkut ukrainalaiset pitävät suomalaisesta ”rennommasta lähestymistavasta” koulutukseen, toiset ovat huolissaan siitä, etteivät lapset opi tarpeeksi. Ohjelmien erot ovat erityisen haastavia niille, jotka suunnittelevat palaavansa.

Opettaja Olga Feoktistova sanoo, että ukrainalaiset ovat tottuneet suurempaan työmäärään jo ensimmäisestä luokasta lähtien. Venäjän hyökkäyksen alkaessa Feoktistova muutti Suomeen. Nyt hän työskentelee koulunkäynninohjaajana Kauniaisten alakoulussa.

Opettajan mukaan ukrainalaisilla koululaisilla on enemmän oppitunteja ja läksyjä päivässä. Joillakin heistä on Ukrainassa yksityisiä ohjaajia, jotta he pysyvät opetussuunnitelmassa mukana. Siihen verrattuna suomalaisessa alakoulussa lapset käyttävät kotitehtäviin vain vähän aikaa, Feoktistova sanoo.

Sodasta paennut Nataliia Aterlei uskoo, että suomalaisessa koulussa hänen 12-vuotias tyttärensä Sofiia menettää motivaatiotaan opiskeluun.

”Tämä ohjelma tekee lapsesta liian rennon, hän ei tavoittele enempää tietoa”, Aterlei sanoo.

Kuten useimmat ukrainalaiset koululaiset, Sofiia asetettiin yhtä luokkaa alemmaksi kuin Ukrainassa, koska Suomessa lapset aloittavat koulun myöhemmin. Tämä lisää eroa opetussuunnitelmien välillä. Aterlei on huolissaan siitä, että hänen tyttärensä ei saa opiskelussa ukrainalaisia koululaisia kiinni, jos he palaavat kotimaahan. Sofiia tekee lisäksi etäopintoja. Viime vuonna tyttö opiskeli ukrainalaisessa koulussa etänä, tänä vuonna hän ottaa matematiikan ja englannin oppitunteja verkossa.

Ukrainalaisvanhempi Ljudmila Khyzhniak pitää myös suomalaista opetusohjelmaa helpompana kuin Ukrainassa. Esimerkiksi matematiikan tehtävät suomalaisessa 5. luokassa vastaavat ukrainalaisen 3. luokan tasoa, hän sanoo. Nainen näkee kuitenkin paljon etuja Suomen järjestelmässä.

”Täällä lapset oppivat vähemmän teoriaa, mutta enemmän käytännön asioita. Koulut valmistelevat heitä itsenäistä elämää varten.”

Opettaja Feoktistova selittää, että suomalainen ohjelma keskittyy pehmeiden taitojen kehittämiseen. Ala-asteella lapset oppivat kommunikoimaan toistensa kanssa, työskentelemään ryhmissä ja kuuntelemaan opettajan ohjeita. Työmäärä kasvaa vähitellen yläkoulussa ja lukiossa.

Feoktistovan mielestä yksilöllinen lähestymistapa on yksi suomalaisen koulun avaintekijöistä. ”Ukrainassa on vain yksi aikuinen 30 lasta kohti, täällä opettajan työkuorma jaetaan avustajien kanssa. Tämä antaa mahdollisuuden kiinnittää huomiota jokaiseen lapseen.”

Feoktistovan mukaan suomalaiset oppilaat ovat rennompia ja heillä on enemmän itseluottamusta. Se näkyy jopa heidän vaatetuksessaan. Ukrainalaiset lapset pukeutuvat koulua varten siistimmin ja muodollisemmin, kun taas suomalaiset voivat tulla oppitunneille melkein pyjamissa ja tuntea olonsa täysin mukavaksi, hän sanoo.

Myös arvosanojen puuttuminen ala-asteella aiheuttaa vaikeuksia ukrainalaisvanhemmille. Ilman arvosanoja heidän ei ole helppo ymmärtää, miten lapsi edistyy. Sanallinen arviointi ja Wilma-viestit eivät tunnu juuri auttavan.

On myös epäselvää, miten suomalaiset todistukset tunnustetaan Ukrainassa. Uuden lain mukaan ulkomailla suoritetuista opinnoista huomioidaan ne aineet, jotka ovat samankaltaisia ukrainalaisen opetusohjelman kanssa. 

Ljudmila Khyzhniak kuitenkin epäilee, että suomalaisten papereiden kanssa voi olla vaikeuksia. ”Peruskoulusta saamamme todistus kertoo vain siitä, miten lapsi hallitsee joitakin taitoja”, hän sanoo. 

Ukrainassa yläaste alkaa 5. luokalta. Näin jotkut oppiaineet, kuten biologia, fysiikka ja maantieto, alkavat aikaisemmin kuin Suomessa. Vanhemmat eivät ymmärrä, miten nuo aineet saadaan kiinni, kun perhe palaa Ukrainaan.

Epävarmassa tilanteessa monet päättävät jatkaa opintojaan ukrainalaisessa koulussa. Suomessa ei ole virallista tietoa siitä, kuinka suuri osa ukrainalaisoppilaista käy kahta koulua. Yle on tehnyt asiasta kyselyn Suomessa asuvien ukrainalaisten Facebook-ryhmässä. Kyselyyn osallistui noin 360 vanhempaa. Yli puolet heistä vastasi, että heidän lapsensa opiskelevat suomalaisen koulun lisäksi etänä ukrainalaisessa koulussa.

Lokakuussa 2023 ukrainalaisia oppilaita oli Suomessa esi- ja perusopetuksessa yhteensä noin 7 000.

Opetushallituksen opetusneuvos Katri Kuukka sanoo, että suomalaisen koulun tehtävänä ei ole auttaa lapsia pysymään ukrainalaisessa opetusohjelmassa mukana. 

Kotikunnan saaneet oppilaat ovat velvollisia käymään suomalaista koulua, Kuukka viestittää SK:lle sähköpostitse. 

Etäopiskelu Ukrainaan on mahdollista vain omalla ajalla, hän korostaa.

”Kunnan on huolehdittava, että esi- ja perusopetusikäiset tavoitetaan kasvatuksen ja opetuksen pariin. Tämä edellyttää huoltajille ja perheille kohdennettua viestintää esimerkiksi esiopetukseen hakemisesta ja kouluun ilmoittautumisesta.” 

Olga Feoktistova ymmärtää ukrainalaisvanhempien huolen, mutta sanoo, että kahden koulun käyminen on liian raskasta lapsille. Hän neuvoo keskittymään suomalaiseen koulutukseen ja luottamaan suomalaiseen järjestelmään.

”Suomalaisessa koulussa hankituista taidoista on varmasti hyötyä lapsille tulevaisuudessa.”