"Moni tilasi aineita ovelle", kertoo huumekaupan tekijä koronakeväästä – Salakuljetus­tavatkin muuttuivat rajasulun myötä

”Kantasuomalaiset tuovat huumeita maahan, mutta he ulkoistavat ikävimmän ja riskialtteimman työn ulkomaalaistaustaisille."

huumeet
Teksti
Matti Rämö

Koronaepidemia on vaikuttanut myös huumekauppaan. Pääkaupunkiseudun laittomassa huumekaupassa toimiva lähde kertoo Suomen Kuvalehdelle, että epidemian aikana kotikauppa lisääntyi selvästi.

”Moni tilasi aineita ovelle. Ennen pilveen tyytyneet asiakkaat saattoivat kokeilla piriä (amfetamiinia).”

Haastateltavan mukaan pahimpaan korona-aikaan keväällä varastot tyhjenivät, kun Eurooppa meni kiinni. Opioidit ja bentsodiatsepiinit loppuivat, samoin amfetamiini.

”Aineiden loppuessa hinnat nousivat. Kun koronatilanne kesää kohden helpotti, tilanne normalisoitui. Elokuussa aineiden volyymit ja hinnat olivat käytännössä koronaa edeltävällä tasolla. Nyt huumeiden maahantuojat varautuvat koronan toiseen aaltoon”, lähde sanoo.

Toisaalta pandemian aikaisissa jätevesitutkimuksissa on havaittu lisääntyneitä huumejäämiä. Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Jari Räty arvioi, että rahdin mukana salakuljetettujen huumeiden määrä on pysynyt koronan aikana ennallaan.