Moni epäili: ”Eivät suomalaiset lähde tällaiseen" – Toisin kävi! Suomi sai kansalta tuhansia lahjoja ja juhlia

Tyytyväisimpiä juhlintaan ovat olleet 15–24-vuotiaat nuoret.

itsenäisyys
Teksti
Oona Komonen

Valkoisella värillä piirretyt kasvot ilmestyvät digitaaliselle mainosnäytölle. Eri-ikäisten ihmisten naamoista muodostuu Suomineidon profiili siniselle pohjalle.

Yli 5,5 miljoonaa syntymäpäiväsankaria. Sata vuotta sitten tehtiin hyvä päätös. Juhlitaan sitä yhdessä”, lukee mainoksessa.

Satavuotiaan Suomen juhliminen on avoin kaikille suomalaisille ja Suomen ystäville. Nyt myös sinulla on mahdollisuus tehdä pieni tai suuri teko ja samalla antaa lahja Suomelle, opastetaan juhlavuoden verkkosivuilla.

Moni kansalainen on näin tehnyt, sanoo juhlavuodesta vastaava pääsihteeri Pekka Timonen.

Tampereen yliopistollisen sairaalan vastasyntyneet saivat sinivalkoisia pipoja, Kainuussa tänä vuonna syntyneet neulottuja lahjapeittoja. Myös presidentti Sauli Niinistö muisti vauvoja. Itsenäisyyspäivänä syntyvät saavat presidentiltä onnittelukirjeen sekä Marttaliiton valmistamat sukat, myssyn ja tumput.