Miten käy Norwegianin: Jättiyhtiö IAG haluaa ostaa raskaasti tappiollisen ja velkaantuneen halpalentoyhtiön

”En ole myymässä”, vakuuttaa Norwegianin pääomistaja Bjørn Kjos.

ilmailu
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Brittiläis-espanjalainen jättilentoyhtiö IAG ilmoitti 12. huhtikuuta hankkineensa 4,6 prosentin omistusosuuden norjalaisesta halpalentoyhtiöstä Norwegianista. Samalla IAG:n johto ilmoitti olevansa kiinnostunut ostamaan Norwegianin kokonaan.

”En ole myymässä”, vastasi Norwegianin toimitusjohtaja ja pääomistaja Bjørn Kjos. 71-vuotias entinen hävittäjälentäjä, juristi ja dekkaristi aikoo jatkaa mahdottomalta tuntuvaa urakkaansa, maailman johtavan pitkien matkojen halpalentoyhtiön kehittämistä yhtiön vuorenkorkuisista taloudellisista ongelmista piittaamatta.

IAG:n ilmoitus laukaisi norjalaisyhtiön osakekurssin mahtavaan nousuun. Kurssi on nyt kavunnut viikossa yli 60 prosenttia.

Kjos omistaa Norwegianista 26,8 prosenttia. Hänen osuutensa arvo on kasvanut vuoden 2018 aikana lähes 150 miljoonalla eurolla.

Samalla useat sijoittamisen huippuammattilaiset ovat saaneet pahasti siipeensä.