Ministeri Lindström perusteli potkujen helpottamista yrittäjägallupilla, mutta kysely ei kerro työllistävyydestä

Uutisanalyysi: Irtisanomissuojan heikentäminen alle 20 hengen työpaikoilla on outo hanke, joka tuskin muuttaisi nykyisiä irtisanomiskäytäntöjä.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Työministeri Jari Lindström (sin) puolusti eduskunnan kyselytunnilla 6. syyskuuta hallituksen lakihanketta, joka helpottaisi irtisanomista alle 20 henkeä työllistävissä yrityksissä.

Uudistus parantaisi työllistämistä, hallitus on jankuttanut.

Lindström perusteli uudistusta sillä, että Suomen Yrittäjien kyselytutkimuksessa 37 prosenttia yrityksistä ilmoitti työllistävänsä enemmän työntekijöitä, jos laki menee läpi.

Järjestön teettämä kysely on tehty huhtikuussa 2017 ja siihen vastasi 1030 yrityksen edustajaa.

Kyselytutkimuksen tiedotteessa mainitaan heti toisessa kappaleessa, että tutkimuksen tulokset eivät sellaisenaan kerro työllistävyydestä. Yrittäjien mukaan työllistämiseen vaikuttavat monet tekijät.