Pitäisikö rattijuoppojen rangaistuksia koventaa? "Olin pommi liikenteessä"

Matleenan kuoleman jälkeisenä kuukautena Lapinlahdella jäi kiinni kolmetoista rattijuoppoa.

alkoholi
Teksti
Päivi Ängeslevä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eduskunta keskustelee tänään kansalaisaloitteesta, joka vaatii rattijuopoille kovempia rangaistuksia. Kansalaisaloitteen Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava vireillepanija on Jorma Sonninen. Hänen tyttärensä kuoli toukokuussa 2012, kun rattijuoppo ajoi päälle.

Toimittaja Päivi Ängeslevä perehtyi traagisen yliajon tapahtumiin ja Sonnisen perheen elämään sen jälkeen. Hän myös haastatteli rattijuoppoja. Juttu on julkaistu ensi kerran Suomen Kuvalehdessä 51–52/2012.

 

Sinä keskiviikkona, 2. toukokuuta, Jorma Sonnisen elämä romahti.

Hän oli kotonaan Lapinlahdella, kun hän kuuli huudon, että pellolla on auto ja ihmisiä on jäänyt sen alle. Hän juoksi pihaltaan Nerkoonniementielle ja huomasi kauhukseen, että uhreina olivat hänen tyttärensä, 11-vuotias Matleena ja 16-vuotias Hanna. He olivat palaamassa pyörälenkiltä.