Mikko Valtonen budjetoi päästönsä samalla tavalla kuin rahansa – Hiilijalanjälki kutistui neljännekseen yllättävän helposti

Jos kaikki eläisivät kuin Valtonen, meille riittäisi yksi maapallo. Silti voisimme edelleen käydä elokuvissa, syödä ulkona, juoda kahvia ja matkustaa ulkomaille.

Lapsena Mikko Valtonen kantoi sateen jälkeen kerrostalon parkkipaikalle kerääntyneitä kastematoja turvaan nurmikolle. Se oli luonnonsuojelua 1990-luvun Turengissa, Janakkalan suurimassa taajamassa.

Valtonen syntyi vuonna 1986, viikko Tšernobylin ydinonnettomuuden jälkeen. Ilmastonmuutokseen hänet herätti ensimmäisen kerran Yhdysvaltojen entinen varapresidentti Al Gore, jonka ilmastodokumentti Epämiellyttävä totuus ilmestyi vuonna 2006, Valtosen ollessa 20-vuotias.

Kahden tunnin mittaisen, amerikkalaisittain mahtipontisen puheensa aikana Gore kertoo, kuinka ilmaston lämpeneminen uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Kuvat kiivaasti nousevista hiilidioksidikäyristä, hurrikaaneista ja sulavista jäätiköistä hätkähdyttivät ihmisiä ympäri maailmaa.

Nyt ilmastonmuutos on yksi 32-vuotiaan Valtosen pahimmista peloista: Mitä jos meitä ihmisiä ei enää sadan vuoden päästä ole? Mitä jos joudun vanhoilla päivilläni osaksi selviytymistaistelua, kun infrastruktuuri romahtaa?

”Oman hiilijalanjäljen kohtuullistaminen on ollut kuin toimintaterapiaa. Kun elän kestävästi, tiedän, ettei ihmiskunnan tuhoutuminen ollut ainakaan minun teoistani kiinni.”