
Mikä meni pieleen, Atte?
Atte Harjanne on reservin kapteeni ja entinen kokoomuslainen. Häneltä on kysytty toistuvasti, miksi vihreät on niin vasemmalla.
Pitäisikö se Nato-malja sitten, Atte Harjanne miettii ääneen.
Sellaisen hän on sanonut Instagramissa juovansa, kun Suomen Nato-jäsenyys on sinetöity. Nyt se on. Ulkoministeri Pekka Haavisto on allekirjoittanut liittymisasiakirjan 18 minuuttia aiemmin.
Puolueen ”bissetuoppi-indeksiäkin” pitäisi parantaa, Harjanne sanoo. Luoda mielikuvaa, että vihreiden kanssa olisi kiva käydä kaljalla.
Kun asiaa selvitettiin viitisen vuotta sitten Touko Aallon puheenjohtajakaudella, monen mielestä ei ollut. Mieluiten ihmiset olisivat ottaneet lasillisen vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin kanssa, seuraavaksi mieluiten kokoomuksen Petteri Orpon.
Uudemmissa imagotutkimuksissa on mennyt vielä huonommin. Vihreät on noussut tasaisesti ylimielisyysindeksissä ja sen on koettu ajavan kaikkien huonoiten Suomen etujen kannalta tärkeitä asioita.
Eduskuntavaalitulos oli sen mukainen. Vihreät hävisi seitsemän paikkaa. Kannatus laski 4,5 prosenttiyksikköä.
Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa vihreät oli Helsingin suurin puolue, nyt ainoa vihreä laikku on Länsi-Herttoniemessä, täällä, missä Harjanne asuu.
Harjanne tilaa alkoholittoman oluen.
”Ensireaktio ennakkoäänien jälkeen oli tietysti, että herranjestas miten matalat luvut.”
Gallupien takia oli tiennyt varautua, mutta ei ihan tällaiseen.
”Että what, miten näyttää niin surkealta, aivan kauheaa.”
Viikkoa myöhemmin, heti pääsiäisen jälkeen, puheenjohtaja Maria Ohisalo piti eduskunnassa tiedotustilaisuuden. Sanoi, ettei asetu ehdolle kesäkuun puoluekokouksessa. Uusi puoluejohto olisi puolueen eduksi.
Hän puhui siitä, miten kaikenlaisten ihmisten on oltava tervetulleita puolueeseen, ja siitä, miten arjen kysymykset tulisi huomioida samaan aikaan, kun puhutaan ”eksistentiaalisista olemassaolon kysymyksistä”.
”En usko, että tulevaisuuden kannatusnousu löytyy mistään poliittisen nelikentän nurkasta”, Ohisalo sanoi.
Samaan aikaan Li Andersson julkaisi Instagramissa oman vaalianalyysinsä. Tärkein oppi kannatuksen tippumisesta oli, että vasemmistoliitto on liian ”vihreä”. Tai siis: se ei ole löytänyt oikeaa tapaa kertoa kannattajilleen ilmastoasioiden merkityksestä.
Vaalikampanjan aikana ihmiset halusivat kysyä Harjanteelta vihreiden vasemmistolaisuudesta. Se oli yleisin aihe.
Miksi puolue oli ajautunut sille laidalle? Kannattaisiko sitä edes äänestää? Mitä Harjanne itse ajattelee kehityksestä?