”Mikä sinusta on onnen salaisuus? Onko se raha, valta vai maine?”

Asiantuntijat vastaavat – ja ovat eri mieltä hyvinvoinnin lähteistä ja keinoista. Onnellisuus saa heidät vielä enemmän tukkanuottasille.

bruttokansantuote
Teksti
Taina Kivelä

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Mistä ihminen tulee onnelliseksi?

Bill Wattersonin sarjakuvapoika Lassi tietää.

”Mikä sinusta on onnen salaisuus? Onko se raha, valta vai maine?” Lassi kysyy Leevi-tiikeriltä ja vastaa itse:

”Minusta se on raha. Kun on tarpeeksi rahaa, voi ostaa mainetta ja valtaa. Kun on saanut sen kaiken, voi olla oikeasti onnellinen.” (HS 19.9.2014)

Mummoikäiselle Rauta-Reetalle onnellisuus näyttäytyy toisin.

”Se, että on aina oikeassa”, vastaa Brett Kothin sarjakuvahahmo. Eikä epäröi yhtään. (HS 20.9.2014)

Onni on Lassille ja Reetalle päivänselvä juttu, mutta tutkijoille kova rasti. Hyvinvointi taas on yhteiskunnan ja yksilön tavoitteena laajasti tunnustettu asia. Mutta perille pääsy on vaikeaa, jos maalin sijaintia tai matkan mittareita ei tunneta.

 

”Hyvinvointi ja onnellisuus ovat kaksi täysin eri asiaa”, sanoo soveltavan tilastotieteen dosentti Jukka Hoffrén Helsingin yliopistosta. ”Onni hyvinvoinnin mittarina on siksi aika järjetön ajatus.”

Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula taas pitää onnea olennaisena hyvinvoinnin näkökulmasta. Sitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa tyytyväisyyteen, ja rahan rooli kummassakin on olematon.

”Rahalla voi vähentää tyytymättömyyttä, mutta sillä ei voi lisätä onnea.”

Kauppatieteen tohtori, tutkimusjohtaja Aki Kangasharju Nordeasta on päinvastaisella kannalla.

”Raha tuo onnea ilman rajaa”, väitti Kangasharju Arvopaperi-lehdessä viime vuonna.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan huhtikuussa julkaistussa selvityksessä Kestääkö hyvinvointiyhteiskunta? kuultiin laajaa joukkoa asiantuntijoita ja kansalaisia. Selvityksen keskeinen johtopäätös on, että ”työn merkitys sekä hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamisen että myös yksilön hyvinvoinnin kannalta on niin suuri, että hyvinvointivaltio kestää tai on kestämättä sen myötä, miten onnistumme työllistämisessä”.

 

The Economist julkaisi heinäkuussa otsikolla Hyvä elämä kaavion, jossa tarkastellaan HDI-indeksin ja onnellisuuden välistä yhteyttä.

YK:n kehittämää HDI-indeksiä käytetään usein kuvaamaan kansakunnan hyvinvointia. Indeksin komponentit ovat odotettu elinikä, koulutus ja elintaso, jota mitataan laskemalla bruttokansantuote henkeä kohti.

Suomi pärjää hyvinvointikisassa varsin hyvin, vaikka olemme Pohjoismaista huonoin. Heinäkuussa julkistetussa mittauksessa olemme sijalla 24, kun Norja on ykkösenä. Tanska on listalla kymmenentenä, ja Ruotsin ja Islannin sijaluvut ovat 12 ja 13. Yhteensä 187 maan hännänhuippuina ovat Ebolan runtelemat Sierra Leone, Chad, Keski-Afrikan tasavalta, Kongo ja Nigeria.

Onnellisuutta The Economist mittasi kyselytutkimuksella. Tutkimuksessa kysyttiin, ovatko vastaajat nauraneet tai hymyilleet paljon, tunteneet itsensä levänneeksi ja onko heitä kohdeltu kunnioittavasti. Tässä tutkimuksessa Paraguay on osoittautunut maailman onnellisimmaksi paikaksi kolmantena vuonna peräkkäin, ja Syyria on sijoittunut viimeiseksi.

The Economist päätteli kaavion perusteella, etteivät terveys, koulutus ja elintaso tee ihmistä onnelliseksi.

 

Noin vuotta aikaisemmin sama lehti uutisoi, että rahalla voi ostaa onnea. 

Kaavion akseleille oli tällä kertaa otettu kyselyllä selvitetyt tulot ja tyytyväisyys elämään. Tyytyväisyyden asteikko oli kymmenportainen, ääripäänä oli paras mahdollinen elämä.

Jutun taustalla on Betsey Stevensonin ja Justin Wolfersin tutkimus, jota on siteerattu Suomessakin ahkerasti, eritoten ekonomistien piireissä.

Esimerkiksi tutkimusjohtaja Aki Kangasharju Nordeasta kirjoitti, että raha tuo onnea ilman rajaa. Hänen mukaansa tulos osoittaa myös materiaalista hyvää mittaavan bruttokansantuotteen kelpo mittariksi kuvaamaan hyvinvoinnin kehitystä.

Kangasharjun loikka tuloista bruttokansantuotteeseen sekä tyytyväisyydestä onneen ja hyvinvointiin tuntuu äkkiseltään pitkältä.

Kummalliselta kuulostaa myös se, että HDI ei tuota onnea, mutta yksi sen elementeistä, elintaso, lisää silti onnea rajatta.

Suomen Kuvalehti pyysi viittä asiantuntijaa kommentoimaan The Economistin viimeisen tutkimuksen tuloksia ja samalla kertomaan laajemmin näkemyksiään hyvinvoinnista ja sen mittaamisesta.

 

Jyväskylän yliopiston taloustieteen professorin Ari Hyytisen mukaan syy-seuraussuhteiden selvittäminen on hyvin vaikeaa. HDI kuvaa hyvinvoinnin ja onnellisuuden edellytyksiä, mutta ei suoraan mittaa niitä.

”Tulojen yhteys onnellisuuteen on sen sijaan selvempi: Parempituloiset ihmiset raportoivat muita useammin olevansa onnellisempia. Yhteiskunnat, joiden elintaso on korkeampi, ovat muita onnellisempia, ja kansantalouden tulojen nousu on yhteydessä onnellisuuden lisääntymiseen. Lisäksi vaikuttaa siltä, että tulojen nousun onnea lisäävä vaikutus ei lakkaa täysin korkeammilla tulotasoillakaan, vaikka toki se heikkenee.”

Hyytisen kanssa koko lailla eri linjoilla on muun muassa kansanedustaja Osmo Soinivaara (vihr), joka kirjoitti taannoin blogissaan:

”Onnellisuustutkimuksista tiedämme, ettei kansakunnan tulotaso juuri korreloi onnellisuuden kanssa, kunhan tulotaso on riittävä – ja teollisuusmaissa se on riittävä. Sen sijaan tulonjaon tasaisuus lisää onnellisuutta ja tuloerot tyytymättömyyttä omaan elämään.”

Hyytinen perustelee kantaansa samalla Stevensonin ja Wolfersin tutkimuksella kuin Kangasharjukin ja viittaa myös Aalto-yliopiston professorin Matti Pohjolan tutkimuksiin bkt:n ja hyvinvoinnin välisestä yhteydestä.

”Pitkän aikavälin talouskasvulla luodaan perusvaurautta, jolla pystytään ylläpitämään hyvän yhteiskunnan edellytyksiä, joka palautuu terveyteen, erilaisiin turvaverkkoihin ja työpaikkoihin. Talouskasvu on väylä hyvinvointiin ja onnellisuuteen, mutta sitä ei pidä tavoitella hinnalla millä hyvänsä. Luonnon ja ympäristön asettamat rajoitteet pitää ottaa huomioon.”

 

Valtiotieteen ja filosofian tohtori Ilkka Kiema on Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumin tutkija. Hän pitää hyvinvoinnin mittaamista ongelmallisena metodologisista syistä: Miten voimme tietää viime kädessä miten ihmiset kokevat voivansa?

”Mikäli hyvinvointi on ylipäätään mittavissa, HDI on varsin toimiva mittari. Tulokset olisivat samansuuntaisia, jos The Economistin kaavion vaaka-akselilla olisi bkt, sillä se mahdollistaa investoinnit koulutukseen ja terveydenhuoltoon.”

Onnellisuuden määrittäminen on sekin pulmallista. Usein kysytään subjektiivista onnellisuuden kokemusta esimerkiksi asteikolla 1–5 tai 1–10.

”Karkeasti ottaen tyytyväisyys elämään on yleensä suurempi silloin, kun tulotaso tai HDI on korkeampi. Hyvinvointi tuottaa kiistatta jossakin määrin onnea, mutta riippuvuuden voimakkuuden mittaaminen on erittäin vaikeaa.”

Mittaamisen periaatteellisista ja vaikeasti ratkaistavista ongelmista huolimatta tutkimusta kannattaa Kieman mukaan jatkaa.

”Onnellisuustutkimus voi auttaa kohti parempaa yhteiskuntaa. Sen kontribuutio poliittisen päätöksentekoon voisi olla sen näyttäminen, että bkt:n tai aineellisten mittareiden tasosta riippumatta myös tasainen tulojako voi olla hyvinvointia ja onnellisuutta edistävä tekijä.”

 

Helsingin yliopiston soveltavan tilastotieteen dosentti Jukka Hoffrén arvioi, että yhteiskunnan olemassaolon ainoa oikeutus on hyvinvointi: yhteiskunnan tavoite on tuottaa hyvinvointia kaikille jäsenilleen.

”Hyvinvointia pitää pystyä mittaamaan, jotta voidaan arvioida onko tavoite saavutettu. Mittarit ovat päätöksenteon apuväline. Ne ohjaavat tavoitetta kohti, ja todentavat kehitystä, joka on saatu päätöksenteolla aikaan.”

Hoffrénin mukaan HDI-indeksi ei sovi kehittyneisiin maihin, sillä sen pääasiallinen tarkoitus on kuvata kehitysmaita ja niiden potentiaalia nousta kohti länsimaista ideaalia. Bkt taas ei sovi sen enempää talouskasvun kuin hyvinvoinnin mittaamiseen jälkiteollisessa yhteiskunnassa.

”Hyvinvointia nostaneen teollisuusihmeen kokeneen ekonomistikunnan on vaikea luopua vanhentuneesta tietämyksestään ja ajattelutavasta.”

”Bkt on kehitetty vaiheeseen, jossa kaikki tuotanto näyttää lisäävän talouskasvua ja hyvinvointia. Nykyisin positiivisten hyödykkeiden ohella tuotetaan paljon negatiivisia hyödykkeitä, esimerkiksi ilmansaasteita ja sairauksia, jotka eivät lisää hyvinvointia. Silti ne ovat mukana bkt:ssa, koska vahinkojen korjaaminen tuottaa taloudellista aktiviteettia ja rahavirtaa.”

Hyvinvoinnin mittaamisessa ja päätöksenteossa pitäisi Hoffrénin mukaan huomioida ympäristö ja sosiaaliset ongelmat nykyistä paremmin, mutta onnellisuutta ei pidä ottaa mukaan.

”Hyvinvointi ja onnellisuus ovat kaksi täysin eri asiaa. Myös yhteys näiden välillä on heikko. Onni on sisäsyntyinen ja subjektiivinen tuntemus, jota ei pidä sekoittaa objektiivisesti mitattavaan hyvinvointiin. Onni hyvinvoinnin mittarina on siksi aika järjetön ajatus.”

 

Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontulan arvion mukaan bkt:n vaikutus yksilön hyvinvointiin ja onneen on vähäinen. HDI taas on hänen mukaansa poliittinen käsite, jonka tavoite on vaikuttaa kehitysmaiden elinolojen parantumiseen.

”Bkt tai HDI eivät ole olennaisia yksilön hyvinvoinnin ja onnellisuuden näkökulmasta. Molemmat antavat yksilöille resursseja, mutta jättävät sosiaalisen todellisuuden ulkopuolelle. Sosiaalinen resurssi ja viitekehys määräävät kuitenkin yksilön hyvinvoinnin ja onnen: kokeeko yksilö elävänsä hyvää ja merkityksellistä elämää, onnen hetkiä ja nautintoa. Ja voiko tulevaisuudelta toivoa parempaa, voiko olla optimistinen.”

Kontulan mukaan tyytyväisyys ja onni ovat eri asioita: rahalla voi vähentää tyytymättömyyttä, mutta sillä ei voi lisätä onnea.

Onnea tuottavia asioita ovat Kontulan mukaan positiiviset tunteet ja kokemukset omassa sosiaalisessa verkossa.

”Ajatus, että elää merkityksellistä elämää, johon voi vaikuttaa, on myös tärkeä tekijä. Kehitysmaatkin saattavat nousta korkealla onnen suhteen, koska sosiaalinen kokemus säätelee sitä vahvasti.”

Kontulan mukaan yhteiskunnallinen keskustelu ja päätöksenteko keskittyvät koviin arvoihin, rahaan ja mittaamiseen. Yksilöille tärkeät pehmeät asiat ovat toissijaisia.

”Onnen peruskäsitteitä ovat hyvät ihmissuhteet, hyvä parisuhde, terveys ja mielekäs työ. Näihin voidaan vaikuttaa myös yhteiskunnan päätöksin.”

Osmo Kontula toimitti vuonna 2011 Väestöliiton 70-juhlakirjan Suomalaisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden tulevaisuus.

Kirjan keskeiset havainnot on tiivistetty seuraavasti:

”Hyvinvoinnin sisältö joudutaan arvioimaan uudelleen. Taloudelliset asiat saavat jatkossa nykyistä vähemmän painoarvoa hyvinvoinnin rakennusaineina ja muiden tekijöiden merkitys korostuu. Työ osana elämää saa pienemmän painoarvon suhteessa vapaa-aikaan ja perheisiin. Kokemus oikeudenmukaisuudesta on yhä tärkeää, jos se rapautuu, onnellisuuskin vähenee.”

 

Timo J. Hämäläinen toimii johtavana asiantuntijana Sitran strategiayksikössä kestävään hyvinvointiin sekä talouden ja yhteiskunnan murrokseen liittyvän tutkimuksen parissa. Hämäläinen ja hänen brittikollegansa Juliet Michaelson julkaisivat huhtikuussa kirjan Well-being and Beyound.

”Yhteinen käsitys on, ettei bkt ei ole riittävä mittari. Kansainväliset järjestöt ja valtiot eri puolilla maailmaa kehittävät aktiivisesti uusia, laaja-alaisempia hyvinvoinnin mittareita.”

HDI-indeksi on Hämäläisen mukaan karkea hyvinvoinnin mittari, joka jättää pitkälle kehittyneiden maiden hyvinvoinnin tärkeitä tekijöitä huomiotta.

”Ihmisten kokema hyvinvointi määräytyy tarpeentyydytyksen kautta. Itsensä toteuttaminen, itsekunnioitus ja sosiaalinen arvostus sekä koherenssin tunne – ymmärrys ympäröivästä maailmasta, arjen hallinta ja merkityksellinen tekeminen – ovat hyvinvoinnissa keskeisellä sijalla pitkälle kehittyneissä maissa. Koherenssin tunteen on todettu selittävän terveyttä ja hyvinvointia vahvasti.”

Hämäläinen toivoo, että suomalainen hyvinvointikeskustelu laajenee materiaalisista puitteista, jotka nekin ovat tärkeitä, henkiseen hyvinvointiin.

”Henkisessä hyvinvoinnissa on suuria ongelmia. Arjesta on tullut monimutkaista ja kaoottista. Kompleksisessa maailmassa sekä yksilöillä, organisaatiolla että valtioilla on hallinnan kanssa haasteita.”

Timo Hämäläinen viittaa vuonna 2010 tehtyyn kyselyyn, jossa globaalien yritysten johtajat pitivät toimintaympäristön kompleksisuutta suurimpana haasteena.

”Asiaa on toki tutkittu aikaisemmin. Jo 80-luvulla Ervin Laszlo kehitti teorian, jonka mukaan ihmiskunnan kasvanut monimutkaisuus johtaa joko kriisiin ja romahdukseen tai uusiin hallintamalleihin, jolla saadaan kompleksisuus hallintaan. ”

Perinteisesti asiantuntijat ovat määrittäneet mikä on hyvinvoinnissa tärkeää, ja sen pitää olla mitattavissa objektiivisesti, kovilla mittareilla ja tilastotiedolla.

”Mikä on se suuri viisaus, jolla tutkija tietää ihmisten puolesta, mikä on heille tärkeää? Subjektiiviset arviot ovat oikein tehtynä erittäin luotettavia ja korreloivat muiden hyvinvoinnin mittareiden kanssa.”

 

Näyttää siltä, että asiantuntijat ovat yhtä mieltä vain yhdestä asiasta: Hyvinvointi on tärkeää ja sitä pitää edistää.

Tai ehkei edes siitä.

Tilastokeskuksen erikoistutkija Hannele Sauli kirjoitti Hyvinvointikatsauksessa 1/2011: ”Yksi hyvinvointikeskustelun latteuksista on se, että hyvinvointi on kaikkien tavoite.”