Eläkeikä nousee: 65 vai 67?

Kaikki haluavat, että eläkeikä nousee. Mutta kaikki eivät halua nostaa sitä.

eläke
Teksti
Tuomo Lappalainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ensimmäiseksi täytyy määritellä, mitä syksy tarkoittaa.

Suomalainen työmarkkinapolitiikka on kautta historiansa ollut omituinen sekoitus juridiikkaa, teatteria ja semantiikkaa. Harvassa paikassa isot ja pienet, tärkeät ja mitättömät asiat menevät yhtä iloisesti sekaisin kuin työnantaja- ja palkansaajajohtajien kiistellessä palkoista, työajoista, työrauhasta, koulutuspäivistä ja milloin mistäkin.

Seuraavaksi heidän pitäisi sopia keskenään, miten eläkejärjestelmää uudistetaan niin, ettei eläkkeitä tarvitse pienentää eikä eläkemaksuja nostaa jatkossa paljon. Sekä ay-liikkeen että elinkeinoelämän puolella ollaan yhtä mieltä siitä, että ratkaisun pitäisi olla valmis hyvissä ajoin ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Kukaan ei halua, että eläkepolitiikka sekoittuu taas vaalitaisteluun samalla tavalla kuin 2011, jolloin Jutta Urpilaisen Sdp jumiutti sen uudistamisen vuosiksi eteenpäin.

Runsas puoli vuotta sitten elokuussa Suomeen syntyi työllisyys- ja kasvusopimukseksi kutsuttu keskitetty tuloratkaisu, jossa myös eläkeneuvottelujen aikataulu lyötiin lukkoon niin tarkasti kuin se siinä vaiheessa oli mahdollista. Koko työmarkkinoiden ykkösketju laittoi nimensä paperiin, jossa todettiin yhteisesti, että uudistusta koskevien neuvottelujen pitäisi olla valmiit ”syksyyn 2014 mennessä”.

Siis milloin?