Mia Stellberg ei halunnut supermalliksi – valmensi taistelupeli­joukkueen huipulle ja sai lempinimen ”Jumalatar”

Entinen malli opiskeli psykologiksi ja antoi kriisiapua Jokelan surmien jälkeen.

hän
Teksti
Päivi Ängeslevä
Kuvat
Petri Kaipiainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuvaruutu lavalla oli valtava. Sen alla istui nuorukaisia kuulokkeet korvillaan, edessään tietokoneiden näyttöruudut.

Oli tammikuu 2017. Kaksi joukkuetta, tanskalainen Astralis ja puolalainen Virtus.pro, valmistautuivat finaaliin, joka ratkaisisi taistelupeli Counter-Strike: Global Offensiven eli CS:GOn maailmanmestaruuden.

Nuorukaisten kasvot olivat jännittyneet, kireät.

Räiskintä alkoi. Astralis aloitti erikoisjoukkoina, Virtus.pro terroristeina.

Astralis hävisi ensimmäisen erän. Toisen se voitti. Kamppailu jatkui äärimmäisen tiukkana, mutta lopulta kolmas erä päättyi Astraliksen voittoon lukemin 16–14.