”Meidän pitäisi painaa kaasua ja jarrua yhtä aikaa” – Finnair etsii nyt 20 miljoonan euron säästöjä

Yhtiö tekee korkeasuhdanteen taitekohdassa vielä vähän voittoa.

Finavia
Teksti
Jyri Raivio

Finnair teki viime huhti–kesäkuussa kolmen miljoonan euron liikevoiton. Se oli seitsemäs peräkkäinen vuosineljänneksen tulosparannus ja ensimmäinen plus-merkkinen toisen neljänneksen tulos neljään vuoteen.

Tulos jäi kuitenkin todella vaatimattomaksi. Se oli vain vaivaiset puoli prosenttia huhti–kesäkuun 570 miljoonan euron liikevaihdosta.

Tästä huolimatta yhtiö arvioi tekevänsä tänä vuonna viimevuotista paremman liiketuloksen. Viime vuoden voitto oli 24 miljoonaa euroa, vaatimaton tulos sekin.

Finnair teki tuloksensa alan vahvan mutta lyhyeksi jäävän korkeasuhdanteen ollessa juuri taittumassa alakuloksi. Monet lentoyhtiöt ovat raportoineet vielä hyvinkin voitollisista kakkosneljänneksen tuloksista, mutta varoittaneet samalla näkymien synkistyvän nopeasti.

Synkistelyn perussyy on ylitarjonta ja sen alhaiseksi ajama lippujen hintataso.