Matkatoimisto puijasi 10 000 euroa mielenterveyskuntoutujilta
Verkossa on kaupattu kyseenalaisin keinoin matkapaketteja ja lentoja Bulgariaan.
Suomesta Bulgariaan järjestettävissä matkoissa on paljastunut outoja piirteitä. Lentoja on peruttu viime hetkellä, ja jo maksetuista matkoista ja palveluista jätetty palauttamatta rahoja.
Yksi pettyneistä on tamperelaisen Sopimusvuori ry:n Verstas-toimintakeskus. Kolmen ohjaajan ja 15 nuoren mielenterveyskuntoutujan piti lentää 9. kesäkuuta viikoksi Sofiaan. Lennot oli tilattu suomenkieliseltä Bulgariaair.fi-verkkosivustolta.
Matka maksettiin jo helmikuussa, mutta lentojen varaustietoja eikä lippuja kuulunut.
”Oli omituista, että asiakaspalveluun ei tahtonut saada millään yhteyttä”, sanoo Verstaan johtaja Leena Ulmanen.
Asiakaspalvelusta lähetettiin sähköposti vain viisi päivää ennen lähtöä: Vähäisen kysynnän vuoksi matkanne on valitettavasti peruttu.