Maisemakortit kertoivat suomalaisille, miltä kotimaa näyttää
Viime vuosisadan alussa matkustelu ja kuvateokset olivat harvinaista herkkua.
Suomessa on katseltu valokuvia jo yli 170 vuotta, 1840-luvulta alkaen. 1880-luvun alussa kameroiden tekninen kehitys helpotti ulkona kuvaamista ja 1890-luvun puolivälissä maisemavalokuvia ryhdyttiin Suomessa painamaan kuvapostikortteihin. Kortin etupuolelle tuli leijonavaakuna, osoiteviivasto ja kaikki asetusten määräämät tekstit kertomaan sen käyttötarkoituksen. Sille puolelle ei saanut ennen vuotta 1904 kirjoittaa minkäänlaisia tervehdyksiä, niistä rapsahti vastaanottajalle sakot.
Vuosisadan vaihteessa suureen suosioon nousseet ”näköalapostikortit” näyttivät suurimmalle osalle aikalaisiaan ensi kerran, miltä Suomi näytti. Ennen kirjoja tai lehtiä. Kalliit isänmaalliset kuvateokset olivat tuolloin väestön enemmistölle tuntemattomia. Vuonna 1895 ilmestynyt Suomi 19. vuosisadalla -kuvateos maksoi noin 36 markkaa, tehdastyöläisen puolen kuun palkan. Kuvapostikortti maksoi 5 penniä.
Suomen maisemia, I. K. Inhan toinen ja nykyisin tunnetuin teos, julkaistiin ensi kerran vuonna 1909. Ilman valokuvia. WSOY:n johtajalle, Jalmari Jäntille kirjoittamassa kirjeessään Inha perustelee kuvien pois jättämistä muun muassa sillä, ettei tiedä, saako Karl-Emil Ståhlbergin yrityksen omistamia maisemasarjojen kuvia kirjassa ylipäätään käyttää. Lisäksi hän mainitsee – ilmeisesti todellisena vaikuttimenaan päätökselle – ettei rasteripainatuksella saanut tyydyttävää lopputulosta. Inhan herkissä maisemakuvissa taivas kun ei ollut tasaisen harmaa kenttä, siinä oli sävyjä.
Suuri joukko näistä Suomen maisemia -teokseen aiotuista kuvista oli kuitenkin ilmestynyt painettuina kuvapostikortteina jo vuosia ennen kuvittamatonta ensipainosta ja yli kaksikymmentä vuotta ennen vuonna 1925 ilmestynyttä, pienin ja karkein rasterikuvin kuvitettua toista painosta.
