Maahanmuuttajat: Työttömyys kolminkertainen kantaväestöön verrattuna
Joka kymmenellä maahanmuuttajalla on pakolaistausta.
Suomen työmarkkinat ovat nyt kansainvälisemmät kuin koskaan ennen. Vuonna 2013 Suomessa teki töitä noin 115 000 ulkomaalaista. Enemmistö heistä siivosi, rakensi tai laittoi ruokaa suomalaisille.
Vakinaisesti Suomessa asuu nyt noin 245 000 vieraskielistä. Suurimmat ryhmät ovat virolaiset ja venäläiset, joita on yhteensä melkein 100 000.
Maahanmuuttajista noin joka kymmenennellä on pakolaistausta. Eniten heitä on tullut Somaliasta (7 600) Irakista (6 870) sekä Afganistanista (3 500).
Työllistymisessä eri maista tulevilla on suuret erot. Virolaisten työttömyysaste on suunnilleen sama kuin suomalaisten mutta somalinkielisistä yli puolet on työttömänä. Myös irakilaisten työttömyysaste liikkuu 50 prosentin paikkeilla. Kosovolaisista vailla työtä on noin kolmannes.
Siirtolaisuusinstituutin tutkimusjohtaja Elli Heikkilän mukaan maahanmuuttajataustaisten työttömyys on noin kolminkertainen kantaväestöön nähden. Pakolaisten vielä korkeampi. Syitä siihen on monia. Koulutustaustat poikkeavat, traumaattiset kokemukset hidastavat sopeutumista, huoli omaisista voi olla suuri ja kielitaito puutteellinen.