Maa- ja metsätalousministeriö: Ähtärin pandat voidaan joutua palauttamaan Kiinaan

Ministeriö on huolissaan eläinpuiston tilanteesta. Ähtärissä taas uskotaan selviytymiseen.

Ähtäri
Teksti
Jorma Aula

Ähtärin eläinpuiston pandat voidaan joutua palauttamaan takaisin Kiinaan. Näin käy, jos Ähtäri ei saa toimintaansa kannattavaksi tai ellei keksitä muuta rahoitusmuotoa kuten säätiötä.

Näin sanoo maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.

”Meidän tärkein tehtävämme on turvata eläinten hyvinvointi. Eläinlääkärinä pidän nimenomaan tätä nyt ensimmäisenä hoidettavana asiana.”

Eläinpuiston talous on ollut heikoilla jo ennen koronaepidemiaa.  Parhaillaan selvitetään EU:n kanssa valtion rooliin liittyviä kysymyksiä muun muassa koronaepidemian aiheuttamien kustannusten korvaamisesta.

10. kesäkuuta eduskunnassa keskusteltiin Ähtärin eläinpuistolle budjetissa esitetystä 1,5 miljoonan euron avustuksesta. Keskustelussa sen kerrottiin olevan lisäbudjettiin kuuluva määräraha, mutta lopulta päädyttiin sen olevan koronan aiheuttamaa tukea eläinpuistolle.