Liminka säästää ja lakkauttaa kyläkouluja – Jäähalliyhtiölle heltisi silti viime vuonna lähes 250 000 euroa

Heikossa hapessa oleva yhtiö olisi kaatunut ilman kunnan tukea, sanoo kunnanvaltuuston äskettäin eronnut varapuheenjohtaja.

Teksti
Juha Kauppinen

Limingan kunta on vuosien ajan tukenut paikallista jäähalliyhtiötä suurilla summilla. Viime vuonna Limingan Jäähalli Oy sai kunnalta kaikkiaan 245 000 euroa, kun mukaan lasketaan sekä tuet että pääomitus.

Asia kismittää osaa kuntalaisista, sillä kunnan talous on tiukilla. Liminka on ollut kolme vuotta kovalla säästökuurilla.

Kyläkouluja lakkautetaan, ja jopa kirjaston ovi on ollut tänä vuonna lauantaisin säpissä rahapulan takia.

Äskettäin kunnallisveroprosenttia nostettiin talouden paikkaamiseksi. Syksyllä 2016 kunta perusti erityisen ryhmän pohtimaan leikkauskohteita. Ryhmä esitti marraskuussa leikkauksia esimerkiksi neuvolatoimintaan, terveyskeskuksen vuodeosastolle ja koulukuljetuksiin sekä koululaisten aamupäivätoiminnan lakkauttamista. Valtuusto ei vahvistanut näitä esityksiä vaan jätti asian pöydälle.

Vaikka kunta monien mielestä tukee jääkiekkoa liiankin kanssa, kiekkoväki on toista mieltä. Heitä ärsyttää se, että jääkiekkoilijat joutuvat maksamaan jokaisesta minuutista Limingan jäähallissa, kun taas salibandyn pelaajat saavat käyttää saleja ilmaiseksi.