Liisa karkasi perhekodista – soitetaan apuun yksityisetsivä
Tyttöjä on vaikeampi löytää kuin poikia.
’Olemme nyt miinoittaneet paikkoja.”
Kalju, nelissäkymmenissä oleva mies katkaisee puhelun. Seisomme pikkukaupungin rautatieasemalla. Kello on hiukan yli viisi perjantaina illansuussa. Ihmisillä on kiire viettämään viikonloppua. On nuoria rullalautoineen, isiä kuskaamassa poikia jalkapalloharjoituksiin. Tarkkailemme ohikulkijoita. Käymme kirjaston edessä maleksimassa. Istumme kaljakuppilassa. Kierrämme kaikki mahdolliset nuorison olinpaikat puistosta marketin edustaan. Prisman liukuovien edessä 15-vuotias poika lyö kaveriaan pampuksi muotoillulla sanomalehdellä.
Kukaan täällä olevista tuskin aavistaa, että heitä vakoillaan. Kaljupäinen mies, joka muka lukee Iltalehteä, on itse asiassa yksityisetsivä. Hänen tehtävänsä on palauttaa karanneita nuoria laitokseen. Kukaan ei tiedä miinakentästä, joka tänne on viritetty.
”Miina” ei tarkoita räjähdettä. Se on vihje, jonka avulla laitoksesta kadonnut lapsi voidaan helpommin löytää. Yleensä se on valokuva, joka jätetään strategiseen paikkaan, kuten sosiaalipäivystykseen tai päivystävälle poliisille.
”Viranomaisyhteistyötä”, kalju mies sanoo.
