Kun on jo kaikkea

Ensin tyhjennettiin kaapit. Nyt järjestellään ajatuksia.

elämänhallinta
Teksti
Vappu Kaarenoja
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tamperelainen puhelinmyyjä Antti Leponiemi huomasi olevansa masentunut. Hän sanoo, ettei päässyt sängystä ylös, kunnes: ”Keräsin kaiken rohkeuteni. Lähdin etsimään, mikä on mulle merkittävää, mitä mä haluan elämälläni tehdä.”

Vuonna 2010 hän lähti maailmanympärimatkalle. Päätyi Guatemalaan, tapasi luontaisparantamista harjoittavan kanadalais-amerikkalaisen tohtori Billin, ryhtyi tämän oppipojaksi.

Neljä vuotta sitten Leponiemi palasi Suomeen. Hän oli keksinyt, mitä haluaa tehdä: hän alkaisi life coachiksi. Leponiemi myy kolmen kuukauden valmennuspaketteja, ohjausta ”tunnetaitojen” kehittämiseen.

Anna-lehdessä entinen missi Karita Tykkä kertoo uudesta ammatistaan: life coach hänkin.