Leipätaikina puhuu hänelle

Ruisleivän leipomiseen hurahtanut diplomi-insinööri leipoo kuin kemisti, mutta kuuntelee myös, mitä asiaa taikinalla on.

hän
Teksti
Hanna Jensen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Missä Jukka viipyi? Kolmevuotias oli lähetetty hakemaan voita kellarista Hangon ulkosaaristossa vuonna 1968, mutta häntä ei kuulunut. Kun aikuiset lähtivät etsimään, kellarin ovenpielestä löytyi pieni poika, joka järsi voita suoraan paketista.

Vielä tänäkin päivänä helsinkiläinen johdon valmentaja, itseoppinut leipuri Jukka Kotkanen, 50, saa palautetta siitä, että hän sivelee leivän päälle ”vähän paksusti rasvaa”.

Ilmaisu vain on Kotkasen korvissa kovin ylimalkainen.

Sillä kun insinööri ja diplomi-insinööri Kotkanen syö ensimmäisen palasen uunista tullutta, juureen leipomaansa vaaleaa leipää, hän leikkaa ensin limpusta 12 millimetrin paksuisen viipaleen (ruisleipäsiivun optimaalinen paksuus on kahdeksan millimetriä). Sen jälkeen hän sivelee leivälle voita niin, että se sulaa vain osittain, jolloin voi säilyttää osan viileydestään. Voi tulee levittää siten, että leivälle muodostuu voisaarekkeita. Sitten haukataan ensimmäinen pala.

”No tosin, leipäähän se vain on”, Jukka Kotkanen sanoo.