Lapin lilliputti ottaa kiintiöpakolaisia – ”Emme hyödy taloudellisesti”
Pakolaiset saapuvat Pelkosenniemelle keväällä 2017.
Pieni Pelkosenniemen kunta Itä-Lapissa on päättänyt ottaa 20 kiintiöpakolaista. Pakolaiset saapuvat Lappiin todennäköisesti keväällä 2017 Turkin pakolaisleireiltä, ja he ovat Syyrian kansalaisia.
”Kyse on 4–5 lapsiperheestä. Lapsien on tarkoitus mennä varhaiskasvatukseen tai kouluun. Aikuisille pyritään järjestämään mielekästä tekemistä, sillä luvista johtuen heitä ei saada heti palkkatöihin”, kunnanjohtaja Pertti Severinkangas sanoo.
”Tavoite on se, että lapset pääsevät nopeasti muiden kanssa leikkimään ja kouluun, jotta he oppivat myös suomen kielen. Lapsethan oppivat yleensä aikuisia nopeammin.”
Valtio maksaa tukirahaa yli 7-vuotiaasta 2 300 euroa ja alle 7-vuotiaasta noin 6 800 euroa vuodessa.
”Summilla pitää pystyä kattamaan muun muassa koulutusmenot. Lisäksi kiintiöpakolaiset saavat toimeentulotukea, jotta he voivat elää ja asua aivan samoilla kriteereillä kuin suomalaisetkin.”
Valtio maksaa kiintiöpakolaisille myös esimerkiksi sota-alueella syntyneiden vammojen hoidon. Korvauksia voi saada enintään 10 vuoden ajan.
”Pelkosenniemen kunta ei hyödy kiintiöpakolaisista taloudellisesti. Haluamme auttaa inhimillisestä näkökulmasta ja näyttää esimerkkiä isommillekin kunnille.”
Aivan läpihuutojuttu kiintiöpakolaisten ottaminen alle 1 000 asukkaan lappilaiskuntaan ei ollut. Kunnanvaltuusto äänesti kiintiöpakolaisten puolesta äänin 8–4.
Pelkosenniemen kuntaa tuskin olisi olemassa, jos alueella ei sijaitsisi Pyhätunturi. Tunturi kuuluu kansallispuistoalueeseen, joka on perustettu vuonna 1938 ja tunnetaan nimellä Pyhä-Luoston kansallispuisto.
Alueella on yrittäjiä, jotka saavat tulonsa matkailusta ja ravintoloista. Myös pakolaiset voisivat kenties tulevaisuudessa työskennellä tunturissa.
Kunnan päättäjät yrittävät saada kaiken taloudellisen hyödyn Pyhätunturista. Esimerkiksi rakentaminen on hivenen piristynyt, ja uusia majoituspaikkoja kaavaillaan lisää.
Kunnassa kaavoitusta tehdään koko ajan lisää ja sijoittajia houkutellaan matkailubisnekseen. Myös Pelkosenniemen kunta omistaa tytäryhtiöidensä kautta useita kiinteistöjä ja yhden rinteen Pyhältä.
Uusi hotelli on toistaiseksi jäänyt haaveeksi, vaikka kaava ja tontti ovat jo saaneet kuntapäättäjien siunauksen jo ajat sitten.
”Hotellihanketta ei missään nimessä ole unohdettu. Tontin omistavat varakkaat henkilöt, mutta uudesta hotellista ei ole vielä päätöstä”, kunnanjohtaja sanoo.
Hotellille olisi tilausta, sillä Pyhän matkailu kasvaa jo nyt. Esimerkiksi vuosittain järjestettävä Pyhä Unplugged -musiikkifestivaali järjestetään jo 20. kerran vuonna 2017.
”Meillä ei ole oikein mitään muuta teollisuutta kuin matkailu. Pyrimme siihen, että Pyhätunturi olisi kävijämäärissä Suomen nopeimmin kasvava hiihtokeskus seuraavan viiden vuoden aikana.”
Alijäämäinen budjetti ja väestön väheneminen ovat osaltaan pakottaneet Pelkosenniemen aloittamaan kuntaliitostunnustelut naapurikunta Savukosken kanssa. Aiemmin tunnusteluja käytiin velkaisen Kemijärven kanssa, mutta tyydyttävään lopputulemaan ei kuitenkaan päästy.
Kiintiöpakolaiset hivenen jarruttavat kunnan väkimäärän laskua, mutteivät merkittävästi.
Tulevaisuudessa suurin huoli Pelkosenniemellä liittyykin sote-palveluiden järjestämiseen. Esimerkiksi pienellä vuodeosastolla on vain 20 vuodepaikkaa.
”Saadaanko lääkäripalvelut säilytettyä? Lisäksi kunnan sote-kiinteistöt voivat muodostua ongelmaksi, eli mitä tyhjille kiinteistöille tehdään?”, kunnanjohtaja Severinkangas pohtii.
”Nythän kaikki on vain arvailujen varassa, sillä emme tiedä millainen uusi maakuntauudistus lopulta on.”
Severinkankaan mielestä pitäisi pikaisesti saada selvyys siihen, miten käy kuntien velkojen, kun esimerkiksi kalliit sairaalavälineet siirtyvät maakuntahallinnon omistukseen ja kunnan omaisuus hupenee.
Lisäksi Sipilän ja Kataisen hallituksien päätökset leikata valtionavustuksia pakottavat Pelkosenniemen pohtimaan yhä enemmän säästöjä. Sote-säästöjen lisäksi liikuntapalveluiden vähentäminen tulee todennäköisesti olemaan väistämätöntä.
”Kaikki toimet, jotka eivät ole lakisääteisiä, joudutaan tarkastamaan.”