Lakeus tulvii: "Ei ole sellaista pommia, joka saisi jääpadon liikkeelle"
Etelä-Pohjanmaan tulvahuippu lähenee, uudet sateet pahentavat vaikeaa tilannetta. Kyrönjoella vettä on jo johdettu pengerrysalueille, vettä pumpataan kellareista, teitä on suljettu. Suomen Kuvalehti selvitti keväällä 2011 (SK 19/2011), miksi lakeus tulvii niin herkästi.
Takatulva valtaa metsiä ja peltoja, kun jäiset ojat eivät johda sulamisvesiä jokeen. Kuvat Markus Pentikäinen.
Pääsiäisenä 1953 tulva vyöryi yli lakeuden.
Lämpimät säät ja sateet olivat sulattaneet lumivaipan. Lapuanjoki ja Kyrönjoki ryöppysivät, jääpatoja räjäytettiin. Mutta veden voimaa ei pysäyttänyt mikään; kymmenien kilometrien tulvajärvi levisi pelloille, mustan mullan maa muuttui veneellä kuljettavaksi.
Radion jumalanpalveluksessa rukoiltiin varjelusta maakunnan asukkaille. Jäät olivat hukuttaneet kurikkalaisen myllärin kosken kylmiin kuohuihin.
Ylistaron Malkamäessä Kyrönjoen rantamailla opettaja J. A. Koski valjasti hevosen ja nosti kärryille nelivuotiaan tyttärenpoikansa, Markku Muilun. Kuului vain loiske, kun hevonen askelsi koivukujaa pitkin.
Poika tuijotti lumoutuneena taaksepäin. Vesi nousi ja nousi, nuoli kärryn takalaitaa.
Varhainen aamu, huhtikuu 2011. Yksittäinen valo palaa virastotalon ikkunassa Seinäjoella. Ylirakennusmestari Markku Muilu päivittää tilanteen: Kyrönjoki on noussut kolme metriä reilussa viikossa, se on enää 43 senttiä tulvarajasta Nikkolan mittausasemalla Ilmajoella. Isonkyrön kivikirkon rantaan on sumautunut joen levyinen jääpato.
”Jo tammikuussa tiesimme, että pahalta näyttää”, Muilu sanoo. ”Lunta ja jäätä oli niin paljon.”
Yleisradion toimittaja on soittanut hänelle kotiin kello 5.50. Varma merkki, että kevättulva uhkaa lakeutta.
Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen ylirakennusmestari on siirtänyt sivuun päätyön, taloushallinnon numerot. Nyt 62-vuotiaalla tulvantorjuntapäälliköllä on eräpuku ja vaelluskengät. Hän haroo harmaantuvia hiuksiaan ja hieraisee raukeita silmiään; viime yöt ovat olleet koiranunta.
Muilun tulvantorjuntajoukoissa on viisi työmaapäällikköä, viisitoista miestä kaikkiaan. Valmistelut on tehty: voimalaitoksille on annettu määräyksiä, räjähde- ja kaivinkoneyrittäjät varattu, joet jyvitetty vastuualueiksi, tukikohdat siirretty patoluukuille ja öiset päivystysvuorot jaettu.
Paisunta – kuten tulvaa täällä kutsutaan – etenee ajallaan ja tavallaan. Ensiksi on selvittävä jääpadoista, kesytettävä isot lautat, leipot, sitten valjastettava peltojen ja metsien sulamisvedet jokiuomiin.
”Isännät sanovat, että tulva on korkeimmillaan silloin, kun maa on musta.”
Lakeuden valtavirrat, Kyrönjoki ja Lapuanjoki, ovat liruja, kun niitä vertaa pohjoisen Kemijokeen ja Ounasjokeen. Mutta miksi Pohjanmaa on yksi tulvaherkimmistä alueista, kevään kestouutinen?
Kauhavan Ylihärmässä Lapuanjoki paisuu herkästi Liinamaan pelloille, sillä tulvasuojelua ei ole tehty.
Muilu on entinen ralliauton kartturi, joka tutkii mielellään karttoja. Niistä näkee, että pääjoet ja niiden sivuhaarat kuljettavat vesiä parisataa kilometriä lähes etelästä pohjoiseen – kuten Siperiassa. Jäät irtoavat ja lumet vettyvät yläjuoksulla ennen alajokea, mikä kiihdyttää paisuntaa. Vettä pidättäviä luonnonjärviä on vähän, nekin latvoilla.
Muilulle lakeuden pääuomat ovat veljeksiä. Ne myös oikuttelevat samassa paikassa, kymmenien kilometrien suvantotaipaleella. Kyrönjoki paisuu Ilmajoelta Ylistaroon, Lapuanjoki Lapualta Härmään. Alangolla vesi lähes seisoo paikallaan. Tulva-aikana joki viettää seitsemän senttiä kilometrillä, jääpeitteisenä vähimmillään kolme senttiä.
”Me asumme pöydänkannella”, Muilu sanoo. ”Siitä pitäisi saada vesi pois.”
Tilannetta ei helpota, että entinen merenpohja kohoaa vajaan sentin vuodessa ja pellot tiivistyvät ajan mittaan. Laakealle kannelle on myös tunkua, joenranta houkuttelee asutusta. Tulvavirkamies Muilu antaa lausuntoja, joissa kehotetaan välttämään alavia rakennuspaikkoja.
”Vesiasioissa miesmuisti on kolme vuotta.”
Toisin oli ennen. Vanha kansa pystytti komeat pohjalaistalot, kaksifooninkiset, törmälle tai kauemmas mäelle.
Markku Muilu on rengin ja piian jälkeläinen viidennessä polvessa, körttisukua Lapuan Ruhasta. Hän asuu kantatilaa, Mäki-Muilua. Torppari Jaakko Antinpoika Rintamäki osti sen vuonna 1864 ja otti ajan tavan mukaan talon nimen, Muilun.
Ylirakennusmestari on tutkinut Ruhan kylähistoriaa. Vanhat kartat kertovat, että ensimmäiset peltosarat raivattiin joenrantaan ja siitä jatkettiin sisämaahan. Tulva ei ollut vain kirous, vaan myös siunaus. Tulvaniityt puskivat heinää lehmien appeeksi, ja kevätpaisunta levitti pelloille hedelmällistä lietettä. Enää viljelyksiä ei kannata uittaa, ei korvausten eikä ilmaisen lannoituksen takia.
”Vesi vie keinolannoitteita ja levittää vielä hukkakauraa”, Muilu sanoo.
Lapuanjoki ja Kyrönjoki olivat kauan elämän virtoja, kulkuväyliä. Siksi uomia perattiin esteistä jo 1800-luvulla, samalla torjuttiin suurtulvia. Paisunnat eivät kadonneet, sillä ihminen alkoi uhitella luonnolle.
Muilun kantaisällä Jaakko Antinpojalla oli neljä poikaa, jotka raastoivat nevaa ja metsiä pelloiksi. Sama henki kaikkialla; sukupolvet vaihtuivat, maausko vahvistui. Etelä-Pohjanmaa avartui lakeudeksi, ja pian lapiot korvattiin koneilla. Laajat raivaukset kiihdyttivät tulvia, sillä ojia pitkin sulamisvedet hulahtivat jokiin.
”Yksi isäntä on sanonut, että siinä tehtiin virhe, kun keksittiin kaivinkone.”
Vuoden 1953 ennätyksellinen pääsiäispaisunta oli käännekohta. Kiukkuiset maanviljelijät järjestäytyivät ja kääntyivät valtion puoleen; isottelevat joet oli saatava kuriin, maan parhaat vilja-aitat suojattava.
Mikään ei ole 50 vuodessa myllertänyt lakeuden maisemaa yhtä paljon kuin tulvasuojelu. Jäljet näkyvät avaruuteen asti.
Insinöörit kutsuvat tulvasuojelua vesistöjärjestelyksi. Kyrönjoelle on rakennettu neljä tekojärveä, viisi voimalaitosta, 60 kilometriä jokipenkereitä ja 27 pumppaamoa. Samat luvut Lapuanjoelta: kolme tekojärveä, kuusi voimalaitosta, 35 kilometriä jokipenkereitä ja yhdeksän pumppaamoa.
Tekojärviin varastoidaan tulvavettä. Maavallit ovat korottaneet joentörmää pari metriä. Pumpuin taas kuivataan penkereiden takana Kyrönjoen alueella 10 000 peltohehtaaria, Lapuanjoella 6 000.
”Suurimmat pumppaamot pökkäävät kymmenen ja puoli kuutiota sekunnissa. Siinä vesi lentää jokeen.”
Moottorikelkkojen tamppaama jääkansi kestää poikkeuksellisen kauan Kyrönjoella.
Nuorena miehenä Muilu kokeili viljelijän ammattia mutta uskoi isän neuvoa: ennemmin virka kuin sarka. 1970-luvun alussa rakennusmestarin oppiin ei päässyt ilman työkokemusta. Ja sitä oli tarjolla Tie- ja vesihallinnon Pohjanmaan jokisuunnittelutoimistossa, myöhemmin Vaasan vesipiirissä. Rakennusmestari ahersi karttojen kimpussa, suunnitteli pengerryksiä, siltoja ja patoja.
”Se oli raakaa rakentamista, viimeistelyyn ei varattu paljonkaan rahaa”, Muilu sanoo.
”Mutta virkamies teki suunnitelmia, mitä valtio käski.”
Tulvasuojelun nimissä politikoitiin ja painostettiin. Lähetystöt kulkivat eduskuntaan ja ministerivieraat Pohjanmaalle. Tulvalobbaus palkittiin.
”Kunnon kevätpaisunta takasi seuraavan vuoden rahoituksen vesistötöille”, Muilu sanoo.
Lapuanjoella tulvasuojelu valmistui 20 vuotta aiemmin kuin Kyrönjoella. Asiaa edisti kokoomuslainen maatalousministeri Niilo Kosola, lapuanliikkeen johtajan Vihtori Kosolan poika.
”Kyrönjoelta puuttui auktoriteetti, joka olisi sanonut, että näin tehrähän.”
Yksi Muilun ensimmäisistä suunnittelutehtävistä oli Hirvijärvellä, jonne valmistui Hirvikosken voimalaitos vuonna 1973. Lapuan sähkölaitos epäili sen kannattavuutta, mutta hallituksessa istuneet mahti-isännät taivuttivat sähkölaitoksen vesivoiman taakse. Viljelijät tiesivät, että valtio ei rahoittaisi tulvasuojelua vain maatalouden takia. Piti keksiä myös muuta hyötyä.
Vesienergia takasi poliittisen rahan vesistötöille, mutta altaat ja voimalaitokset herättivät myös raivoisaa vastustusta. Kansanliike torppasi Ylistaron koskien valjastuksen, Lex Kyrönjoki laadittiin vuonna 1991.
Jokirakentaminen oli maatalouteen uskovan Suomen ponnistus. Enää se ei onnistuisi, ylirakennusmestari Muilu uskoo. Arvot ovat vihertyneet, rahahanat sulkeutuneet.
”On muutama paikka, johon tekoaltaan voisi tehdä. Mutta rakentaminen on mahdotonta.”
Muilu näyttää valokuvaa vuodelta 1923. Hautajaisten hevoskärrykulkue kahlaa vedessä, ladot seisovat tulvajärvessä. Paikka on Murron Oikoonen Seinäjoella.
”Jos pengerryksiä ei olisi tehty, tuosta ei ajettaisi tänä keväänä autolla.”
Penkereet ja altaat ovat hillinneet kevättulvia ja estäneet kesätulvat. Paisunta keskellä suvea on turmiollisin, sillä vedessä seisovat viljat ja heinät mädäntyvät äkkiä. Lapuan alapuoliset, tulville alttiit pellot ovat kaupungin vilja-aitta, rahasäkki.
”Tulvasuojelulla on ollut iso vaikutus Lapuan kehitykseen”, Muilu sanoo.
Tulvantorjujien työ ei valmistu koskaan. Penkereet kuluvat ja uomat liettyvät, pumppuja on huollettava ja tekojärviä tarkkailtava. Jos Kyrkösjärven pato pettäisi tulva-aikana, Seinäjoen rautatieasemalla lilluisi metrin vesipatja kolmessa tunnissa. Hirvijärven altaan murtuessa kolme metriä syvä virta hukuttaisi taloja ja tuhoaisi siltoja. Lapuan keskustaa tulva-aalto uhkaisi 8-9 tunnin kuluttua.
Tulvantorjuntapäällikkö luottaa altaiden suojapenkereisiin.
”Sotatila tai terroriteko on ainoa riski padoille.”
Mutta nyt on selätettävä tämän kevään tulva. Ylirakennusmestari Muilu liikuttaa hiirtä alustalla, johon on painettu neljän lapsenlapsen kuvat. Hän tallentaa omaan kirjanpitoon eilisen, huhtikuun 11. päivän havaintoja Nikkolan mittausasemalta.
Kello 8.30: 39,15 metriä. Kello 15.10: 39,25 metriä. Kello 22.40: 39,38 metriä.
Kyrönjoki paisuu silmissä, kaksi senttiä tunnissa.
Joen tulvaraja on 40 metriä, sen jälkeen vesi uhkaa Ilmajoen taajamaa. Jos nousu jatkuu, iltapäivällä on tehtävä ripeitä ratkaisuja, Muilu sanoo. Yksi vaihtoehto on juoksuttaa Pitkämön altaaseen ja sulkea pengeralueiden pumput, estää sulamisvesien syöttö ojista jokeen.
”Se leikkaisi kymmenen senttiä vedenkorkeutta.”
Tulvantorjunta vaatii tarkkaa ajoitusta. Pitkämö täyttyy kymmenessä tunnissa. Juoksutus on myös ennakoitava, sillä se vaikuttaa vedenpintaan tuntien viiveellä. Pumput on taas pysäytettävä yöksi, silloin joen virtaama on päivän jäljiltä suurimmillaan.
Muilu avaa kännykkänsä. Tekstiviestillä saa tarkat vedenkorkeudet Kyrönjoelta, ja Suomen ympäristökeskus päivittää internetiin ennusteita huippuvirtaamista.
”Reaaliaikainen tieto on ehdottoman tärkeää, jotta pystymme hoitamaan säännöstelyä.”
Keväällä 1984 vesi yllätti virkamiehet. Suunnitteluyksikön työmaapäällikkö Muilu komennettiin suurtulvan torjuntaan Lapuanjoelle. Käytössä oli yksi kookas nmt-puhelin, neljässä autossa kiinteä puhelin. Työmiehet kulkivat alajuoksulta ylöspäin ja mittasivat silloilla vedenkorkeutta. Kun tulva uhkasi vyöryä yli äyräiden, Muilun oli käskettävä kaivinkoneet töihin; penkereitä avattiin, vesi päästettiin pelloille. Vaikeinta oli tukkia vallit tulvan hellitettyä.
”Koneet upposivat maahan. Se oli kauheaa leikkimistä.”
Veden voima myös mursi jokipenkereitä. Muilu vuokrasi lentäjän, kipusi koneeseen ja asetti kartan syliinsä. Vain ilmasta saattoi nopeasti paikallistaa tuhokohdat, jalkaisin olisi kestänyt kaksi päivää kävellä penkereet lävitse. Lentokoneesta avautui huima näkymä: lakeuden oli peittänyt kymmenien kilometrien vedenpaisumus, kuten vuonna 1953.
Penkereet erottuivat maisemassa, ja niiden välissä virtasi levoton joki.
Vaara ei ole ohi. Suurtulva voi yhä vallata Etelä-Pohjanmaan.
”Kaikki on säästä kiinni”, Muilu sanoo.
Tulvahuippuja on usein kaksi, etenkin Lapuanjoella, jonne syöksyvät suuren Kuortaneenjärven vedet. Tekojärviin ja säännösteltyihin järviin on jätettävä tilaa myös yllättäville vesisateille ja lämpimien päivien kiihdyttämille sulamisvesille.
Muilu paimentaa vesien lisäksi myös ihmisiä. Joka kevät yksittäisiä taloja joutuu saarroksiin, kun jäiset ja lumiset ojat eivät ime sulamisvesiä jokeen. Silloin syntyy takatulva. Mutta Muilun vastuulla ovat joet, eivät ojat tai luomat.
”Asukkaiden on selvittävä omin neuvoin.”
Joissa on täysi työmaa. Muilu on nähnyt vuosien varrella, että paisunnat ovat kansanhuvi mutta myös huolenaihe.
Isossakyrössä, vaikealla jääpatoalueella, paikalliset kysyvät, ovatko Ilmajoen pellot tärkeämpiä kuin heidän talonsa. Lapuanjoen rannoilla viljelijät ihmettelevät, miksi Hirvijärven allasta ei täytetä, vaikka vesi on korkealla. Tai miksi jokivarren pumput pysäytetään ja penkereiden takaisille pelloille annetaan nousta vesi?
”Pää on pidettävä kylmänä”, Muilu sanoo. ”Meillä on vain pieni pelivara leikata tulvahuippua.”
On laskettu, että jokipenkat kestävät kerran 20 vuodessa nousevan tulvan. Jos altaiden ja järvien varastotila on täysi ja tulvaraja ylittyy, jäljellä on viimeinen keino: avata patoluukut ja päästää vesi hallitusti pelloille. Tasapainoilua sekin vaatii; vedet on jaettava tasan penkereiden molemmin puolin.
Lapuanjoen laajin tulvavesien vara-alue on Löyhinki, 2 200 hehtaarilla asuu 300 maanomistajaa. Tulvantorjuntapäällikkö on seurustelu-upseeri, joka sovittelee isäntien näkemyksiä. Usein pirautetaan aikaisin aamulla kotiin, tuttuja kun ollaan.
”Jo numerosta tietää, kuka soittaa.”
Nyt, huhtikuun puolivälissä, Muilua huolettaa Isonkyrön valtava jääpato. Tilanne on vielä hallinnassa, pato ei uhkaa yläpuolista asutusta. Mutta minne röykkiöt pysähtyvät seuraavaksi? Pahimmillaan jääpato voi nostaa vedenpintaa metrin tunnissa kahdessa.
Ennen patoja räjäytettiin auki. Isossakyrössä dynamiittia on turha tuhlata, joessa on sata metriä leveä suma.
”Ei ole sellaista pommia, joka saisi jääpadon liikkeelle.”
On vain odotettava kärsivällisesti.
Muilun päivät ovat pitkiä ja paineisia huhtikuussa. Öisin tulva tulee uniin.
Virkamies ei voi tiukassakaan tilanteessa tehdä oman pään mukaan. Vesioikeuden päätöksissä määrätään, milloin patoluukut on aukaistava. Silti myös Muilu pettyy, jos peltoja on hukutettava veden alle.
”Jos värkit eivät riitä, kädet on nostettava pystyyn. Sitä toivoisi, että olisi vielä yksi allas käytössä.”
Ylirakennusmestari ei pääse raidoistaan, vesirakentaminen on verissä. Mutta joen isännäksi tulvantorjujasta ei ole.
”Aina se luonto yllättää, millaisen tulvan se tekee.”
Kyrönjoen ja Lapuanjoen tulvariskiä on arvioitu hiljattain. Ilmastonmuutos hillitsee kevätpaisuntaa, mutta virtaamat kasvavat talvisin, ja ennätyssateet ravistelevat kesäisin.
Ylirakennusmestari on ollut ilmastoskeptikko, tähän asti.
”Jotenkin on tullut mieleen, että saattaa siinä jotain perää olla.”
Muilua mietityttää enemmän, ketkä torjuvat tulevia paisuntoja. Taito on opittava kentällä, joen äärellä. Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen kuudesta rakennusmestarista viisi siirtyy lähivuosina eläkkeelle, ja valtion tuottavuusohjelma estää uusien palkkauksen. Muilu on yksi lähtijöistä, syksyllä 2012.
”Minulla on enää yhdet tulvat jäljellä.”
Toukokuussa hän voi hengähtää. Kevät on kiirehtinyt joki joelta kohti pohjoista. Lapin viimeiset uomat luovat vetensä.
Kyrönjoen pinta nousi 13. huhtikuuta korkeimmillaan 18 sentin päähän tulvarajasta Nikkolan mittausasemalla Ilmajoella. Isonkyrön valtava jääpato törmäsi meren jäihin Vaasan itäpuolella Mustasaaren Vassorinlahdella. Vesi nousi joen suulla pelloille ja katkaisi valtatie 8:n yli vuorokaudeksi.
Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 19/2011.