Lääkeväärennöksistä kasvoi miljardibisnes – kuluttajien välinpitämättömyys ruokkii laitonta kauppaa

Parhaimmillaan epämääräisistä lähteistä peräisin olevat väärennetyt lääkkeet ovat hyödyttömiä, pahimmillaan hengenvaarallisia.

lääkkeet
Teksti
Mika Horelli

Lääkeväärennösten valmistamisesta ja kauppaamisesta on tullut kasvava miljardibisnes. Kaikkiaan lääkeväärennöskaupan arvoksi arvioidaan noin 73 miljardia euroa vuodessa. Tästä reilut neljä miljardia syntyy kaupasta, jota käydään valtioiden rajojen yli.

Luvut perustuvat Europan unionin teollisoikeuksien viraston EUIPO:n ja OECD:n tuoreeseen raporttiin sekä Maailman terveysjärjestö WHO:n arvioon.

EUIPO:n ja OECD:n raporttia varten kerättiin tietoa eri maiden tullien takavarikointirekisteristä ja muista lainvalvonnan lähteistä vuosilta 2014-2016. Sen lisäksi raporttiin haastateltiin laajasti lääkealan ja -kaupan sekä tullin asiantuntijoita.

Havaintojen mukaan kansainväliseen kauppaan päätyvien lääkeväärennösten suurimpia tuottajamaita ovat Kiina ja Intia. Tärkeimmät salakuljetusreitit kulkevat puolestaan Yhdistyneiden arabiemiirikuntien, Singaporen, Hongkongin, Jemenin ja Iranin kautta.

Väärennöskaupan pääasialliset markkina-alueet ovat Afrikka, Yhdysvallat ja Eurooppa.