Medialla on suuri vastuu siinä, kuinka kuolleisiin suhtaudutaan

Puheenvuoro: Hautajaismenojen ja muistosanojen tasa-arvoon ei pidä edes pyrkiä, kirjoittaa emeritusprofessori Heikki Peltola.

Profiilikuva
Puheenvuoro
Teksti
Heikki Peltola
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mäkikotka Matti Nykänen kuoli 3.2.2019 ja näyttelijä Ismo Kallio päivää aiemmin. Helsingin Sanomat käsitteli Nykästä yli kuudella sivulla, Kalliosta oli normaali nekrologi. Ainakin kolme monikymmensivuista Nykänen-erikoislehteä todisti, taas kerran, että yhden kuolo on toisen leipä. Hienostuneen, syvällisen tulkitsijan osa oli väistyä.

Kahden suru-uutisen käsittely pani miettimään. Ministerin suusta kuultiin, että Nykänen voisi ansaita valtiolliset hautajaiset – presidenttien tapaan. Valtiollisiin seremonioihin ei ylletty, mutta melkoinen tukiraha katsottiin aiheelliseksi. Keskeistä oli, että asiaa ylipäätään harkittiin.

Yksitoista arvokisojen kulta- ja monta muuta mitalia on kova suoritus. Toisaalta voi kysyä, kuinka monessa maassa hypätään mäessä sukset jalassa? Laji ja menestys olivat kuitenkin meille niin tärkeitä, että Nykäselle painettiin esimerkiksi oma postimerkki. Mäkihyppy on Suomelle sama kuin jokin kriketti Intialle.

Yli 40-vuotisen näyttelijäuran tehneellä Kalliolla oli ainakin 32 suurta roolia. Viulunsoittaja katolla -musikaalin Tevjen hän näytteli sydämeenkäyvästi 450 kertaa. Urheilukielellä ilmaistuna Kalliolla oli 450 ”suoritusta”, joista useimmat ”onnistuivat”. Kuinkahan monen arvokisamitalin veroisesti hän ”suoritti”?