Tehtaankadun uusi aika

Vuonna 1992 presidentti Mauno Koivisto määritteli uusiksi tavan, jolla Suomi hoiti idänsuhteita. KGB sai tehdä tilaa normaalille diplomatialle. SK julkaisee otteen Juha-Matti Ritvasen kirjasta Mureneva kulmakivi (Siltala).

historia
Teksti
Juha-Matti Ritvanen

Vuodenvaihteessa 1991–1992 ajankohtaistui KGB:n ulkomaantiedustelun Helsingin-päällikön (residentin) Feliks Karasevin paluu kotimaahan ja jääminen eläkkeelle. Hän oli hoitanut korkeimman tason yhteyksiä presidentti Mauno Koivistoon ja kansliapäällikkö Jaakko Kalelaan sekä muihin huippuvaikuttajiin samoin kuin suojelupoliisin johtoon.

Kauden lopulla Karasevin alta oli mennyt niin valtio kuin virasto. Neuvostoliitto lakkasi tapaninpäivänä 1991, ja seuraajavaltio Venäjän presidentti Boris Jeltsin pilkkoi elokuun vallankaappausyrityksessä tahriintuneen KGB:n. Sen ulkomaantiedustelu jatkoi erillisenä kolmen kirjaimen virastona (SVR).

SVR:n residentiksi asetettiin Moskovassa ehdolle kenraalimajuri Anatoli Korendjasev. Korendjasev ei ollut koskaan palvellut Suomessa, eikä osannut kieltä.

Uuden nimityksen takana oli SVR:n ensimmäinen päällikkö, akateemikko Jevgeni Primakov. Korkean tuen vuoksi asiaa pidettiin niin selvänä, että Korendjasev saapui jo Helsinkiin esittäytymään suojelupoliisin uudelle päällikölle Eero Kekomäelle ja Tehtaankadun lähetystön tiedusteluvirkailijoille.