Kun Matti Nykänen kuoli, isot uutismediat kirjoittivat hänestä 151 juttua yhdessä päivässä – Sen pitäisi olla liikaa kenestä tahansa

Uutisanalyysi: Nykänen oli keltaisen median lempilapsi: molemmat hyötyivät, oli sen hintana sitten journalismin periaatteet tai yhden entisen mäkihyppääjän yksityisyys.

journalismi
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Matti Nykäsen kuolemaan liittyvä uutisointi kipusi tasolle, johon harvat uutistapahtumat yltävät.

Määrällisesti suurin Matti-uutisoija oli Ilta-Sanomat, joka kirjoitti maanantaina 4. helmikuuta Nykäsen kuolemasta peräti 64 juttua.

Helsingin Sanomat kirjoitti verkkosivuilleen 24 juttua Nykäsestä ja hänen urastaan tai uran jälkeisestä ajasta. Ylen verkkosivuilla julkaistiin samaisena maanantaina 28 juttua, joissa Mattia muistelivat muun muassa entiset kilpakumppanit ja tavan tallaajat.

Iltalehden sivuilta google-haku Matti Nykänen tuottaa 35 maanantaina julkaistua juttua, joista iso osa on julkaistu viihdeuutisissa. Tämä yksityiskohta kertoo lööppimedian suhtautumisesta Mattiin. Samalla se kertoo myös yleisöistä, joille juttuja tehdään. Viihde myy, vaikka se olisi kuolemaa.

Monille Nykäseen liittyvät uutiset tai jutut ovatkin pelkkää viihdettä. Se on ymmärrettävää, sillä Nykäsen olympiavoitoista on kulunut jo yli 30 vuotta.