Huhtikuuta odotellessa

Romaniassa käänne parempaan oli yllättävä. Eikö sellainen olisi mahdollinen myös Venäjällä?

Teksti: Vappu Kaarenoja

Kuusi vuotta sitten olin työkaverini Elina Järvisen kanssa Romaniassa, Bukarestissa, jossa tapasimme miehen nimeltä Ionel Boeru. Hän on entinen sotilas, joka ampui Romaniaa itsevaltaisesti hallinneet Elena ja Nicolae Ceaușescun joulukuussa 1989. Voi ajatella, että noihin laukauksiin päättyi Romanian kommunistinen diktatuuri.

Silloin tällöin muistelen tuota juttukeikkaa ja kirjoittamamme juttua. Etenkin silloin, kun kuuntelen puheita Venäjästä. Kun sanotaan, että palatsivallankumousta tai käännettä parempaan tuskin tapahtuu Vladimir Putinin diktatuurissa.

Eivätkö kaikki vallankumoukset ole aina aika epätodennäköisiä, jonkinlaisia historian yllätyskäänteitä!

Niin kuin Romaniassa. Vuosikymmeniä siellä oli saanut katsoa vain yhtä televisiokanavaa, joka näytti lähinnä ohjelmaa presidenttipari Ceaușescuista. Ceaușescut asuivat palatsissa, tavalliset ihmiset näkivät nälkää, mutta valittaa ei voinut. Salainen poliisi Securitate valvoi koko maata.

Sitten, 15. joulukuuta vuonna 1989, kaikki alkoi hajota jokseenkin sattumanvaraisen tuntuisesti. Romanian läntisessä kolkassa oli kaupunki nimeltä Timisoara ja siellä muuan pappi, jonka viranomaiset yrittivät karkottaa. Paikalliset ihmiset vastustivat karkotusta. He uskaltautuivat kaduille protestoimaan. Jotenkin siinä papin häätöä vastustettaessa intouduttiin vastustamaan koko järjestelmää.

Mellakointi levisi pääkaupunkiin. Armeijassa päätettiin, ettei Ceaușescuja enää suojella. Ionel Boeru ampui heidät joulupäivänä.

Pidettiin vaalit.

Romaniassa käänne kohti demokratiaa oli äkillinen, joten eikö sellainen olisi mahdollinen myös Venäjällä?

Aleksanteri-instituutin Jean Monnet -professori Katalin Miklóssy nauraa kuullessaan kysymyksen.

”Noh…”

Miklóssy ei ole toiveikas. Hän sanoo, että ajan henki vuoden 1989 Romaniassa oli toisenlainen. Romania oli viimeinen lenkki vallankumousten ketjussa. Ihmiset olivat kuulleet, mitä oli tapahtunut Puolassa, Tsekkoslovakiassa ja Unkarissa. Oli alkanut kyteä ajatus, että muutos on mahdollinen.

”Se konteksti vain oli ihan erilainen”, hän sanoo.

Miklóssy kuvailee nykyistä kontekstia. Konservatiiviset arvot ovat nousussa, vahvoja johtajia ihaillaan. Sota on mannaa Putinille, on syntynyt ”rally around the flag” -ilmiö: puolustetaan isänmaata ja sen vahvaa johtaja.

Jos sota loppuu, mutta ihmisten elinolot eivät parane, jonkinlaista kapinointia voi ehkä ilmetä, Miklóssy miettii. Ei hän kovin toiveikkaalta kuitenkaan kuulosta.

Sen sijaan Miklóssy puhuu toiveikkaasti Unkarista, josta on itse kotoisin. Siellä on huhtikuussa vaalit. Nyt valtaa pitää itsevaltaisin ottein Viktor Orbán ja tämän Fidesz-puolue.

Mielipidemittauksissa Fidesz on alakynnessä.

”Pitkästä aikaa Unkarissa ihmiset ovat alkaneet kiinnostua politiikasta”.

Jonkinlaista kiehuntaa on jo nähty. Pride-tapahtuma on Unkarissa kielletty, mutta silti se järjestettiin tänä vuonna Budapestissa. 300 000 ihmistä uskalsi osallistua.

Unkarin oppositiota johtaa Péter Magyar, joka kampanjoi kiertämällä maata ja tapaamalla ihmisiä kasvotusten. Mediaan Magyarilla ei ole asiaa – media on 80-prosenttisesti Fideszin otteessa ja keskittyy kertomaan Fideszin erinomaisuudesta.

Magyarin tueksi on perustettu yli tuhat paikallista järjestöä ympäri maata. Mukana on ihan tavallisia ihmisiä, jotka ovat kyllästyneet Fidezsin kohta 16 vuotta kestäneeseenn yhä auktorisempaan muuttuneeseen hallintaan Miklóssy sanoo.

”Siinä on se voima. Siinä on se toivo.”

”Jos Fidesz nyt varastaa vaalit, luulen, että ihmiset voivat lähteä kaduille. Unkarissa voi alkaa kiehua.”

Artikkeli ”Toveri Ionel” ilmestyi Suomen Kuvalehdessä joulukuussa 2019: