Kuka on Perry Pirkanen – ja syötiinkö hänet elävältä?

Maailman pahamaineisimman elokuvan ohjaaja löysi Pirkasen The Actors Studiosta.

Night Visions
Teksti
Lauri Lehtinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sananvapauden erään rajatapauksen aika on koittanut.

Italialaisohjaaja Ruggero Deodaton kiistelty saavutus Cannibal Holocaust (1980) nähdään ensi kertaa Suomessa valkokankaalla elokuvafestivaali Night Visionsin toimesta 15. huhtikuuta.

Kauhutapahtuman yleisö tuntee ja kestää julman merkkiteoksen, jonka historiaa reunustavat sensuuri ja oikeudenkäynnit. Mutta elokuva on ollut myös monille kauhunharrastajille kipeä itsetutkiskelun paikka, siinä missä Prahan miehitys kommunisteille.

Kertomus Amazonin primitiivisimpien intiaaniheimojen parissa mellastavasta amerikkalaisesta tv-kuvausryhmästä on väkevä sekoitus todenmakuista ällöttävyyttä, kulttuurikriittistä vimmaa ja sitkeitä arvoituksia.

Yksi arvoituksista on näyttelijä Perry Pirkanen.