Kovempia rangaistuksia, vaativat poliitikot nyt – On vain yksi ongelma: rangaistusten kiristäminen ei juuri ehkäise rikoksia

Ankarampia rangaistuksia perustellaan usein "kansan oikeustajulla". Tutkimusten mukaan sellaista ei ole olemassa.

laki
Teksti
Miina Viljanen

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Suomi valmistautuu eduskuntavaaleihin, ja pääpuheenaiheeksi ovat viimeisten kuukausien aikana nousseet lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset.

Oulussa ja Itä-Helsingissä paljastuneet lapsiin kohdistuneet seksuaalirikosepäilyt kokosivat eduskuntapuolueet hätäkokoukseen keskustelemaan tilanteesta ja sen vaatimista toimenpiteistä. Ratkaisu oli selvä yli puoluerajojen: lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia on kovennettava.

”Kokoomus esittää lakien tiukentamista ulkomaalaisiin liittyvän rikollisuuden estämiseksi ja edellyttää lakien pikaista käsittelyä”, kertoi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo.

”Turvallisuudesta vastaavien viranomaisten resursseja pitää vahvistaa ja raiskauslainsäädäntöä uudistaa muun muassa niin, että vähimmäisrangaistuksia nostetaan etenkin lapsiin kohdistuvissa rikoksissa”, totesi sdp:n varapuheenjohtaja Sanna Marin.

”Kovemmat rangaistukset”, aloitti toimenpidelistansa myös sinisten puheenjohtaja Sampo Terho.

Pääministeri Juha Sipilä vahvisti tiistaisessa kokouksessa, että jos eduskunta haluaa kiristää rangaistuksia, hallitus on valmis tukemaan päätöstä.

Tarkoituksena on vauhdittaa oikeusministeriön keväällä laatimaa esitystä, jossa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistusta korotettaisiin neljästä vuodesta kuuteen vuoteen vankeutta. Rikoslakiin on myös tarkoitus lisätä uusi säännös törkeästä lapsen raiskauksesta. Lisäksi tavoitteena on korottaa törkeiden lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten minimirangaistuksia.

Esitys on osa oikeusministeri Antti Häkkäsen rangaistuspolitiikan kiristämiseen tähtäävää uudistusta.

”Haluan kiristää lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia, jotta lapsia voidaan entistä paremmin suojella tällaisilta erityisen vahingollisilta teoilta”, Häkkänen kertoi oikeusministeriön tiedotteessa. ”Ankarammalla suhtautumisella voidaan myös ennaltaehkäistä lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia.”

 

On vain yksi ongelma: rangaistusten koventamisella haetut vaikutukset jäävät yleensä saavuttamatta.

”Rikollisuuden lisääntyminen johtaa usein rangaistusten kovenemiseen, mutta rangaistusten koventaminen ei tutkimusnäytön perusteella vaikuta rikollisuuteen”, sanoo kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin johtaja Tapio Lappi-Seppälä.

Jotta rangaistuksen koveneminen toimisi rikosten ehkäisijänä, rikoksentekijän tulisi olla tietoinen sekä aiemmasta rangaistuksesta että uudesta kovennetusta käytännöstä.

Lisäksi hänen täytyisi tehdä harkintaa lievemmän ja kovemman rangaistuksen välillä: onko muutamalla kuukaudella tai vuodella kiristyvä vankeusrangaistus riittävä peruste luopua rikoksesta.

”Tämä on jo aika paljon vaadittu”, Lappi-Seppälä toteaa. ”Lisäksi pitää ottaa huomioon, että suuressa osassa rikoksia harkinnalle ei ole tekotilanteessa juurikaan sijaa.”

Sama todetaan myös oikeusministeriön laatimassa muistiossa: ”Kriminaalipoliittiseen tutkimustietoon perustuva vakiintunut käsitys on, että rangaistustason muutoksilla ei voida merkittävästi ohjailla rikollisuuden määrää. Suurtenkin rangaistustasoon tehtyjen muutosten vaikutukset jäävät yleensä hyvin vähäisiksi.”

Suurempi vaikutus on rikoksentekomahdollisuuksilla ja kiinnijäämisen riskillä, joka on tutkimusten mukaan keskeisin pelotevaikutusta määrittävä tekijä. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten kiinnijäämisriski on korkea, noin 80 prosenttia. Kaikkia tekoja ei kuitenkaan ilmoiteta.

Lappi-Seppälä huomauttaa, että Oulun ja Itä-Helsingin kaltaisissa tapauksissa myös normitietoisuuden vahvistaminen voi toimia rikoksia ehkäisevänä tekijänä.

Maahanmuuttajien tietoisuus Suomen rikoslaeista ja käyttäytymissäännöistä, esimerkiksi juuri netissä tapahtuvan houkuttelun rangaistavuudesta, ei Lappi-Seppälän mukaan ole välttämättä kovin korkea.

”Kun aikaisempi kiristys ei poista ongelmaa, panoksia korotetaan entisestään.”

Suomen rangaistusjärjestelmä on kansainvälisessä vertailussa kevyt, mutta aina näin ei ole ollut. 1960-luvulla Suomessa oli väkilukuun suhteutettuna enemmän vankeja kuin missään muussa läntisen Euroopan maassa.

Reilussa viidessä vuosikymmenessä vankien määrä on vähentynyt kolmannekseen. Muualla maailmassa kehitys on ollut päinvastaista: esimerkiksi Englannissa vankien määrä on kaksinkertaistunut.

Rikosten määrä sen sijaan on kehittynyt Suomessa ja Englannissa samalla tavalla.

Lappi-Seppälän mukaan rangaistusten koventaminen voi aloittaa kierteen, jota on vaikeaa pysäyttää. Hyvä esimerkki löytyy naapurista: Ruotsissa rikollisuuden määrän kasvua ovat säestäneet toinen toistaan kovemmat rangaistukset, mutta rikollisuus ei ole siitä huolimatta vähentynyt.

”Rangaistuskeskeisen kriminaalipolitiikan ongelmana on se, että valittua keinoa on vaikea vaihtaa. Kun aikaisempi kiristys ei poista ongelmaa, panoksia korotetaan entisestään.”

Vankeusrangaistuksia tarvitaan Lappi-Seppälän mukaan etenkin vakavissa rikoksissa ja korkean uusimisriskin tapauksissa, mutta tutkimusten valossa erilaiset vapaudessa tapahtuvat yhdyskuntaseuraamukset sopeuttavat rikollista yhteiskuntaan parhaiten.

Rikoslakien ankaruus ei aina selitykään niiden toimivuudella, vaan enemmänkin lakeja ohjailevat yhteiskunnan arvot ja rakenteet. Tasa-arvoisen ja korkean luottamuksen hyvinvointivaltioissa rikoslakeja käytetään maltillisesti ja vankiluvut ovat alhaisia.

”Tällaisten järjestelmien määrä on valitettavasti vähenemässä populismiaaltojen pyyhkiessä ympäri Eurooppaa, puhumattakaan siitä, mitä Atlantin toisella puolella tapahtuu.”

”Kansan mielestä Kemal ansaitsi kovemman rangaistuksen kuin Matti.”

Poliittinen tahdonilmaisu selittää myös Suomessa tapahtuvaa muutosta. Kovemmilla tuomioilla halutaan osoittaa, että yhteiskunnan suhtautuminen lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin on aiempaa ankarampi.

Juha Sipilän hallituksen ohjelmaan kirjattiin jo vuonna 2015, että oikeusturvan tulee toteutua Suomessa tehokkaasti ja rangaistusten on vastattava yleistä oikeustajua.

Kansan oikeustaju toistui myös Sipilän joulukuisessa lausunnossa, jolla hän otti kantaa Oulussa vastikään paljastuneisiin seksuaalirikosepäilyihin.

”Seksuaalirikosten rangaistusten on vastattava kansan oikeustajua”, Sipilä sanoi.

Taustalla on kansalaisaloite, jolla vaadittiin nykyistä kovempia rangaistuksia lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista. Aloite keräsi vuonna 2014 yli 58 000 allekirjoitusta ja siirtyi eduskunnan käsittelyyn syksyllä 2015.

Oikeusministeriö selvitti kansalaisten oikeustajua ja sen suhdetta nykyiseen oikeuskäytäntöön vuonna 2017. Kriminologian ja oikeuspoliittisen instituutin tutkijan Juha Kääriäisen tutkimuksessa vertailtiin väestön ja tuomareiden asenteita erilaisista rikoksista annettaviin rangaistuksiin.

Tulos yllätti: kansan oikeustajua ei ollut olemassakaan.

Kansalaiset eivät vaatineet nykyistä rangaistuskäytäntöä merkittävästi ankarampia tuomioita. Lisäksi kansalaisten antamat vankeustuomiot olivat tuomareiden antamia lyhyempiä.

Väkivalta- ja seksuaalirikoksissa väestön asenteet olivat jonkin verran tuomareita tiukempia, mutta vaihtelu oli silti suurta.

Osa tutkimukseen osallistuneista kansalaisista jätti esimerkiksi tuomitsematta rikoksen, jossa mies on ollut sukupuoliyhteydessä 14-vuotiaan lapsen kanssa. Osa vaati samasta rikoksesta ehdotonta vankeutta.

Vuotta myöhemmin Kääriäinen analysoi pohjoismaisen aineiston pohjalta, miten kansalaisten asenteet ja arvomaailma vaikuttivat heidän tuomiohalukkuuteensa. Tutkimuksesta selvisi, että kansalaisten antamat tuomiot vaihtelivat tekijän ominaisuuksien perusteella.

Kuvitteellisissa rikoskuvauksissa rangaistuksia kovensivat etenkin huumeiden käyttö ja tekijän ulkomaalaistausta.

”Kansan mielestä Kemal ansaitsi kovemman rangaistuksen kuin Matti”, Kääriäinen sanoo. ”Kumpaa oikeustajua tässä nyt pitäisi seurata?”

 

Pohjoismainen kriminaalipolitiikka perustuu tieteelliseen tutkimukseen eri rangaistusmuotojen vaikuttavuudesta. Viime aikoina politiikka on alkanut ottaa tieteestä ylitotetta, sanoo Helsingin yliopiston rikosoikeuden professorin Kimmo Nuotio.

”Kansalaisten oikeustaju korostuu ja rikosten ehkäisyyn perustuva rationaalinen kriminaalipolitiikka menettää painoarvoaan”, Nuotio sanoo.

Muutos kuuluu poliitikkojen puheista. Kovimpaan ääneen uudenlaista kriminaalipolitiikkaa on ajanut oikeusministeri Häkkänen, joka laati rangaistusten kiristämiseksi kuuden kohdan paketin.

17,4 miljoonan vuosittaisilla lisäkustannuksilla lisätään muun muassa ehdollisten tuomioiden valvontaa, kasvatetaan yhdyskuntapalvelun enimmäiskestoa ja pidennetään tuomioita.

Häkkäsen mukaan sopivia rangaistuksia ei ratkaista pelkästään tieteellä.

”Rangaistusten ankaruus on arvokysymys”, Häkkänen kommentoi syksyllä Lännen Medialle.

Hänen mielestään suomalainen rangaistusjärjestelmä on toiminut liian pitkään rikoksentekijän näkökulmasta uhrin ja yhteiskunnan kustannuksella.

”Haluan kääntää näkökulman uhriin. Rangaistuksen on oltava riittävän kova, jotta uhri kokee sen oikeudenmukaisena sovituksena.”

”Poliitikot ovat nyt ymmärrettävästi varpaillaan, kun vaalitkin on tulossa.”

EDUSKUNNASSA on parhaillaan käynnissä vilkas lakiuudistusten läpivienti: vaalikausi on lopuillaan, ja kolmea eduskunnan käsittelyssä olevaa lakihanketta kiirehditään voimaan jo seuraavien kahden kuukauden kuluessa.

Rangaistusten koventamisen lisäksi eduskunta edistää poliisin mahdollisuuksia käyttää henkilötietoja. Kansalaisuuslakia ehdotetaan muutettavaksi niin, että vakaviin rikoksiin syyllistynyt voisi menettää Suomen kansalaisuuden.

Siniset ehdottivat, että Suomi ryhtyisi palauttamaan törkeisiin rikoksiin tuomittuja myös sellaisiin maihin, joissa ei ole turvallista.

Esitys on ristiriidassa YK:n pakolaissopimuksen, Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja Suomen perustuslain kanssa. YK:n pakolaissopimus kieltää palauttamasta ihmisiä maihin, joissa heitä uhkaa kuolemantuomio, kidutus tai muunlainen vaino.

Seksuaalirikokset nostavat tunteet pintaan.

”Mielikuva rikoksista muodostuu usein iltapäivälehtien esittämistä pahimmista skenaarioista”, Nuotio sanoo.

Hänen mukaansa poliitikkojen olisi nyt syytä odottaa, että suurimmat tunteet lainehtivat tiehensä. Ennen päätöksiä eri toimintavaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia pitäisi ehtiä arvioimaan huolellisesti. Resursseja olisi syytä suunnata rangaistusten sijaan esimerkiksi sellaisiin ennaltaehkäiseviin toimiin kuin groomingin valvomiseen.

”Poliitikot ovat nyt ymmärrettävästi varpaillaan, kun vaalitkin on tulossa. Mutta kriminaalipolitiikkaa ei pitäisi koskaan tehdä kiihtyneessä ilmapiirissä.”