Kopteriyhtiö kriisissä

Finnhems

Kovaotteista johtamista ja kalliita oikeusriitoja. Verovaroin toimivaa ensihoitoyhtiötä syytetään yhteistyökumppaneiden mustamaalaamisesta.

Teksti
Jari Hanska
Kuvat
Marjo Tynkkynen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Aidan takana kuopiolaisella teollisuusalueella on uudenkarhea rakennus ja asfalttikenttä, johon on maalattu H-kirjain helikopterin laskeutumispaikan merkiksi.

Kelloniemen kärkeen kolmella miljoonalla eurolla rakennettu FH60 on uusin suomalaisista lääkärikopterien tukikohdista. Nimi viittaa Finnhems-yhtiöön. Viiden sairaanhoitopiirin omistaman Finnhemsin toiminta rahoitetaan verovaroista. Se omistaa tukikohdat, joissa toimintaa pyörittävät yksityiset palveluntarjoajat.

Osa miehistöstä on innokas esittelemään tiloja Suomen Kuvalehdelle. Kopterikin voitaisiin hakea hallista kuvattavaksi. Vastaava lääkäri tiedustelee asiaa Finnhemsistä.

Pian soittaa viestintäjohtaja Reetta Salmi. Hän kertoo pahoittaneensa mielensä lehden vierailusta, koska yhtiöstä on viestitetty jo aiemmin, ettei haastattelua tai kuvauslupaa anneta. Ne eivät järjesty nytkään, sillä ”poliittinen tilanne on auki”.