Kova arvio: Työttömien aktivointi­suunnitelma on katastrofi

Työttömät aiotaan pakottaa hakemaan vähintään yhtä työpaikkaa viikossa. Lakiesitystä eivät kannata edes sen suunnittelijat.

Lilja Tamminen
Teksti
Aurora Rämö
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kiusaamista, kyykyttämistä, painostamista. Hallituksen toukokuista lakiesitystä työttömien aktivoimiseksi ei ole otettu innolla vastaan.

Työministeri-tehdasmies Jari Lindström (ps) on jo ehtinyt puolustautua, että kokonaisuutta ei ole edes yritetty ymmärtää, vaan on tartuttu esityksen yhteen kohtaan.

Mutta onhan tämä: työttömät velvoitettaisiin tehtailemaan vähintään yksi työhakemus viikossa ja raportoimaan siitä työvoimatoimistoon – tai työttömyysturva pienenee. Se tarkoittaisi lukemattomia ja lukemattomia hakemuksia, jotka on pakko tehdä näön vuoksi. Kirjaimellisesti lukemattomia: on vaara, etteivät yritykset jaksa käydä läpi postimassaa.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n pääekonomisti, vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri Ralf Sund oli mukana työryhmässä, jossa esitystä valmisteltiin. Hän kannattaa työttömien aktivointia, muttei hallituksen kaavailemalla tavalla.

Lilja Tamminen on työllisyyteen erikoistunut vihreä liberaali, jonka mielestä koko julkinen työnvälitys pitäisi purkaa.