Koulutusvienti yskii: Tuhansien miljardien eurojen markkinoista Suomeen valuu vain murusia

Yliopistojen yhteisyritys haluaa kaupata kokonaisia koulutusjärjestelmiä.

Finpro
Teksti
Tuomas Pulsa

Suomi tunnetaan maailmalla huippuluokan koulutuksestaan. PISA-tuloksia ihaillaan ja eri puolilta maailmaa saapuu delegaatioita hakemaan oppia koulutuksen mallimaalta.

Suomen Kuvalehti kertoi amerikkalaiskouluista, joiden oppimistulokset paranivat niiden järjestettyä koulupäivänsä suomalaisen mallin mukaan.

Ei siis ihme, että koulutuspalveluiden viennistä on pitkään etsitty piristystä Suomen yskivälle vientisektorille. Toistaiseksi rahalliset tulokset ovat jääneet laihoiksi.

Virallisia tilastoja aiheesta ei ole, mutta esimerkiksi Tekes arvioi koulutusviennin arvoksi vuonna 2014 noin 270 miljoonaa euroa.

Samana vuonna tavaroiden ja palveluiden viennin kokonaisarvo oli noin 70 miljardia euroa, eli koulutusviennin osuus Suomen vientituloista oli vain noin 0,4 prosenttia.