Vanhemmat syyttävät kaupunkia: Helsingin kouluverkkoa karsitaan piilossa

Hallinto-oikeuden professori: Asukkaiden kuuleminen ei riitä, pitää olla vuoropuhelua.

alakoulu
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsingin opetuslautakunta ja oppilaiden vanhemmat ovat eri mieltä siitä, ovatko lautakunta ja opetusvirasto toimineet riittävän avoimesti kouluverkkoa karsittaessa. Lautakunnan puheenjohtaja Minerva Krohn (vihr) myöntää, että toiminnassa on puutteita.

Virastoa ja lautakuntaa on jatkuvasti arvosteltu siitä, että se suunnittelee koulujen säästöpäätöksiä kuulematta henkilökuntaa, oppilaiden vanhempia tai alueen muita asukkaita. Tuoreimpia esimerkkejä ovat Käpylän Yhtenäiskoulun mahdollinen lopettaminen ja Puistolanraitin ala-asteen Nurkan toimipisteen kohtalo.

Teija Isomäki Puistolanraitin vanhempainyhdistyksestä syyttää virastoa asukkaiden syrjäyttämisestä. Hänen mielestään vuonna 2011 tehtyä päätöstä asukkaiden kuulemisesta ei ole noudatettu. Isomäen mukaan arviot opiskelijamääristä on laskettu väärin.

”Se ei ole asukasdemokratiaa, eikä rehtorille anneta mahdollisuuksia tehdä suunnitelmia. He ovat sopineet lautakunnassa, miten asukkaille vastataan. Jokainen pakenee toisen taakse, virkamies poliitikkojen ja poliitikot virkamiesten.”

Isomäen mielestä koulujen Wilma-järjestelmän kautta lähetetty kutsu “ei ole riittävä tapa kuulla asukkaiden mielipiteitä pelkästään siksi, että ulkopuolelle jäävät ne asukkaat, joilla ei ole kouluikäisiä lapsia”.