Koronakuorma on hallinnassa

Koronapositiivisten sairaalapotilaiden määrä on korkeampi kuin kertaakaan pandemian aikana. Sairaanhoidon kokonaiskuormitus on silti keventynyt alkuvuoteen verrattuna.

Kotimaa
Teksti
Salla Jantunen

Suomen sairaaloissa oli maanantaina 4. huhtikuuta 949 potilasta, joilla oli koronatartunta. Heistä 45 oli tehohoidossa. Maaliskuun viimeisellä viikolla määrä ehti käydä jopa yli tuhannessa.

Potilasmäärällä mitattuna sairaaloiden kuormitus on korkeimmillaan koko pandemian aikana. Luvut eivät kuitenkaan kerro koko kuvaa. THL:n mukaan yli kolmasosalla erikoissairaanhoidon koronapositiivisista potilaista korona ei ole ollut sairaalahoitoon hakeutumisen syy.

Myös valtaosalla niistä potilaista, joille korona aiheuttaa sairaala- tai tehohoitoa vaativia oireita, on muita vakavia perussairauksia. Monisairailla mikä tahansa tulehdus saattaisi johtaa kunnon romahtamiseen.

Riskitekijöitä ovat esimerkiksi kakkostyypin diabetes, liikalihavuus, verenpainetauti, sydän- ja verisuonisairaudet, krooniset keuhkosairaudet, immuunipuutokset ja syöpäsairaustausta. Myös potilaan ikä vaikuttaa usein siihen, pärjääkö vakavien oireiden kanssa kotona.