Laulutaidottomien kuoro

Keskustelussa voidaan päästä ajan oloon riitasoinnuttomaan tulokseen. Se vaatii kuitenkin kärsivällisyyttä.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Pirjo Hiidenmaa
Kirjoittaja on tietokirjallisuuden professori Helsingin yliopistossa.

Tuttavani liittyi laulutaidottomien kuoroon. Kuorossa kaikki saavat laulaa, eikä kenenkään taitoja väheksytä. Kenenkään ei myöskään kuvitella laulavan väärin tahallaan tai muita pilkatakseen. Väärin laulamisesta ei loukkaannuta, eikä sitä moralisoida. Väärinlaulaja saa tilaisuuden harjaantua ja oppia, ja lauluilon ohella luotetaan siihen, että ihminen on oppivainen.

Sopisiko sama armelias ja oppimiseen luottava toimintatapa myös julkiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun? Jos olen tulkinnut maailmanmenoa oikein, on joitakin aiheista, joista keskusteleminen on erityisen hankalaa. Ajatellaan vaikka keskusteluja ruokavalioista, sukupuolesta, feminismistä, kielen merkityksistä, tasa-arvosta, uskonnoista, ihmisten taustoista ja ominaisuuksista.

Toiset ovat koulutuksensa ja muun perehtyneisyytensä ansiosta harjaantuneita ajantasaisiin jaotteluihin ja käsitteisiin ja käyttävät tottuneesti sellaisia uudissanoja kuin assimilaatio, integraatio, cancelointi, fleksaaminen, semivegetaristinen, woke ja intersektionaalinen.

Toiset eivät tunne uusimpia ajatuskulkuja ja saattavat nojata vuosikymmenien takaisiin käsityksiin: sukupuolia on kaksi, toinen tulee Marsista ja toinen Venuksesta, ihminen on lihansyöjäeläin, sanat ovat asiallisia ja harmittomia, jos juuri minä en loukkaannu niiden käytöstä.