Skandaalin lumo

Onko nykyisessä uutiskilpailussa ylipäätään mahdollista käsitellä politiikkojen pienempiä tai isompia virheitä muutoin kuin moraalidraamana, kirjoittaa Anu Koivunen.

Profiilikuva
media
Teksti
Anu Koivunen
Kirjoittaja on mediatutkija ja sukupuolentutkimuksen professori Turun yliopistossa.

On voitava erottaa tutkiva journalismi ajojahdista, kirjoittaa Mona Sahlin tuoreessa teoksessaan Makt – Lös. Ruotsin sosiaalidemokraattien entinen puheenjohtaja joutui vuonna 2016 eroamaan hallituksen erityistehtävästä sen jälkeen, kun iltapäivälehti Expressen oli paljastanut hänen kirjoittaneen liian korkean palkkasumman todistukseen, jonka hänen henkivartijansa tarvitsi pankkilainaa varten.

Sahlin myönsi virheensä ja sai sakkotuomion mutta kritisoi median lööppirangaistusta ja työtapoja: haastattelua, joka muuttui kuulusteluksi, henkivartijan kohtelua, yhteydenottoja lapsiin, epätarkkuuksia ja vihjailuja. On surullista, että Sahlin sortuu valheisiin, vastasi Expressenin Karin Olsson.

Teos ei kuitenkaan ole yksiulotteinen itsepuolustus vaan kuvaus mediapoliitikon tuhosta: Sahlin kuvaa nauttineensa julkisuudesta ja olleensa aina toimittajien tavoitettavissa, kunnes koki, ettei itse pystynyt vaikuttamaan tarinaansa.