Demokraattinen valo

Valo on aiheista demokraattisin. Mihin muuhun jokainen näkevä ihminen voi tarkentaa, kirjoittaa Hanna Weselius.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Hanna Weselius
Kirjoittaja on kirjailija, taiteen tohtori ja valokuvataiteen yliopistonlehtori.

Kesäkuun alku. Hiirenkorvien läpi siivilöityvä aurinko, maasta puskeva nurmikko, kevätjuhlat, valmistujaiset ja yhteishaun tulokset. Kaikki versoo, ja vaikka itse katsonkin sitä lähinnä sivusta, voin tuntea jakavani yhtäkkisen lämmön ja kuin tyhjästä ilmestyneille reheville niityille vaivihkaa muodostuvat polut.

Parhaita hetkiä yliopistotyössä ovat opinnäytteiden tarkastukset, joista suurin osa on kesäkuussa. Joka vuosi haukon henkeä niiden valtavien hyppyjen edessä, joita opiskelijat ovat tehneet, joku enemmän, joku vähemmän tuettuna ja autettuna.

Koko päivän voin vain istua ja ihmetellä näkymiä, joita nuorten ajatuksista ja töistä aukeaa, ja muistuttaa itseäni siitä, että hitaalle työskentelylle pitää osata antaa aikaa. Keskittymällä ja perehtymällä huomaamattomista materiaaleista ja lähtökohdista syntyy jotain uutta ja tärkeää.

Parasta näissä päivissä on se, että ne toistuvat joka vuosi. Joka vuosi voi nähdä uusista teoksista ja teksteistä haarautuvat mahdollisuudet. Kaikki alkaa aina uudestaan alusta. Kaikki kiertää ja kiertyy, ja se on rauhoittavaa ja lohdullista.