”Mitään ei enää saa sanoa”

Usein puhutaan antirasistisesta – ei rasistisesta – toiminnasta uhkana sananvapaudelle, akateemiselle vapaudelle, demokratialle tai kansakunnan yhtenäisyydelle.

Profiilikuva
media
Teksti
Anu Koivunen
Kirjoittaja on mediatutkija ja sukupuolentutkimuksen professori Turun yliopistossa.

Miksi keskustelu rasismista kääntyy aina uudelleen sananvapauskysymykseksi? Miten päädytään tilanteeseen, kuten marraskuisen Marja Sannikka -keskusteluohjelman jälkeen, että suomalainen kolumnistikunta ja somekansa läksyttävät rasismin ongelmia esille nostavaa toimittajaa väärästä tavasta käsittää rasismi?

Mediatutkija Gavan Titley esittää teoksessaan Is Free Speech Racist? (2020), että kyse on kansainvälisestä ilmiöstä. Viime vuosina esimerkiksi Ranskan, Ison-Britannian, Australian ja Tanskan parlamenteissa sekä Yhdysvaltain osavaltioissa on keskusteltu juuri antirasistisesta – ei rasistisesta – toiminnasta uhkana niin sananvapaudelle, akateemiselle vapaudelle, demokratialle tai kansakunnan yhtenäisyydellekin.

Titleyn mukaan olennaista on huomata, että rasismi on kutoutunut keskusteluun sananvapauden rajoista maissa, joissa sananvapaus ei oikeasti ole uhattuna. Ei ole ennakkosensuuria, sananvapaus on suuri ja julkinen puhe loputonta.