Inhimillinen sääksi
Sääksi ei ole kone. Mitä kauemmin lintuja katsoo, sitä helpompi niitä on pitää ihmisen kaltaisina, kirjoittaa Tiina Raevaara.
Saattoi olla kesä 2010, kun ensimmäisen kerran löysin internetin sääksikamerat. Katselin Virossa sijaitsevaa sääksenpesää ja sen tapahtumia – muistelen, että Suomesta oli tuolloin tarjolla vain sääksikuvaa ilman ääntä.
Tänä keväänä olen seurannut antaumuksella kahden suomalaisen sääksenpesän elämää. Molemmilla pesillä on nyt kolme munaa, joita hautoo enimmäkseen naaras. Koiras tuo sille kalaa ja ottaa haudontavastuun ruokatauon aikana.
Pesät kestävät hämmästyttävän hyvin tuulta ja sääkset Suomen arvaamatonta kevätsäätä. Muutamana aamuna ihmistä kahvikuppinsa kanssa on odottanut lumen peittämä mutta sitkeästi hautova sääksiemo.
Sääksien tekemiset vaikuttavat varsin suunnitelmallisilta. Haudontavuoroa vaihdetaan sulavasti. Jos naaras ei jaksa syödä loppuun saamaansa kalaa, se tuo tähteet takaisin pesälle ja antaa ne koiraalle. Kun jompikumpi tuo pesälle kepin, molemmat kantavat vastuuta sen siirtämisestä lopulliselle paikalle.
Älä suotta jätä juttua kesken
Tilaa Suomen Kuvalehti
Katso kaikki tilausvaihtoehdotOletko jo tilaaja?