Kuvia seinille vai seiniä kuville?

Kallisarvoiset instituutiot, kuten demokratia ja taide, rakentuvat kovalle työlle, joka ei valitettavasti näytä aina lähes miltään.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Hanna Weselius
Kirjoittaja on kirjailija, taiteen tohtori ja valokuvataiteen yliopistonlehtori.

Taidekorkeakouluille on hiljattain valmistunut pääkaupunkiseudulle kaksi uutta rakennusta. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun päärakennus Väre valmistui 2018, ja Taideyliopiston kuvataideakatemian päärakennus Mylly avattiin syksyllä 2021. Molemmat ovat huippuarkkitehtien suunnittelemia kalliita panostuksia.

Opiskelijat ovat kuitenkin olleet kriittisiä. Taideteosten tekeminen on vaikeaa, kun sopivia työtiloja ja varastoja on niukasti. Väreen lasiseinien takaa tuijottavat vierailijaryhmät häiritsevät, ja Myllyn avotiloissa on vaikea keskittyä. Helsingin Sanomissa tammikuussa 2022 julkaistun jutun mukaan Kuvataideakatemian opiskelijat pitävät itseään ”ulkopuolisina haittatekijöinä” omassa talossaan. Molemmissa kouluissa on kiistelty, saako seiniin piirtää tai edes ripustaa mitään. Kummassakin on järjestelty tiloja uudestaan – esimerkiksi opettajat ovat luovuttaneet avokonttoreitaan opiskelijoille.

 

Ei vaikuta taiteelliselta, luovalta eikä funktionaaliselta, saati taloudelliselta tai ekologiselta. Ilmiö on kansainvälinen. Vuonna 2020 Ane Hjort Guttu kirjoitti Kunstkritikk-lehdessä pohjoismaisten taidekorkeakoulujen uudisrakennuksista ja luetteli niiden ominaisuuksia: ilmavat sisäänkäynnit, isot projektihallit ja huikaisevat aulatilat, jotka viestivät statuksesta ja taiteen tekemisen näytösluontoisuudesta. Toisaalta ennen pitkää tulevat vastaan lukitut ovet, valvontakamerat ja kulkukortit. Hjort Guttu siteerasi opiskelijoita, jotka kertoivat kaipaavansa vain pientä huonetta, ikkunaa ja patjaa ja rupeavansa lasiseinien keskellä käyttäytymään ”kuten kuuluu”, esimerkiksi kävelemään ympäriinsä toimeliaan näköisenä.