Uuden normaalin lukujärjestys

Ovatko nykyiset oppiaineet enää paras mahdollinen tapa jäsentää maailmaa, pohtii Tiina Raevaara.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Lapsi on alkanut valmistautua ylioppilaskirjoituksiin, ja siinä sivussa minä olen saanut kertausta siitä, mitä koulussa taas opetettiinkaan. Syväluotauksen kohteena on ollut biologia, itselleni tuttu aine. Silti oppikirjat tuottavat aina yllätyksiä: Tällaisenako tämä aihe on todella esitetty? Miksi siitä toisesta ei puhuta mitään?

Opetus – niin peruskoulun kuin toisen asteen – herättää usein kiivasta keskustelua. Niin pitääkin. Opetussisällöillä varustetaan ihminen maailmaa varten. Samalla tullaan kertoneeksi, mikä yhteiskunnassa koetaan oppiaineen arvoiseksi. Kiistat nousevat pitkälti painotuksista: mitä pitää opiskella paljon, missä selviää vähemmällä.

Toistuvasti puheisiin nousee sekin, onko kaikki opetettu hyödyllistä. Tarvitseeko kukaan kaikkia matematiikan sisältöjä? Mitä ihminen tekee historiankirjojen vuosilukukavalkadilla, kun ne ovat joka tapauksessa tarkistettavissa nopeasti muualtakin?

Näissä keskusteluissa oppiaineet nähdään vain triviaalitiedon luetteloina. Kyse on kuitenkin erilaisista tavoista analysoida ja järjestää maailmasta saatavaa tietoa.