Kohti ääretöntä

Katsoja saa valita: Dokumentin veistoksellinen Stalin vai sittenkin fiktion kalpea ja naurettava diktaattori?

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Hanna Weselius
Kirjoittaja on kirjailija, taiteen tohtori ja valokuvataiteen yliopistonlehtori.

Diktaattorit ja sotapäälliköt ovat aina ajankohtaisia. On hyvä tietää, millaisia ihmisiä he ovat. Historia on tunnettava, jottei se toistu, sanotaan. On vaikea olla eri mieltä.

Katson Yle Areenasta dokumenttisarjaa Vaietut arktiset sodat. Se kertoo toisen maailmansodan taisteluista ja etupiiripolitiikasta pohjoisessa. Heti alussa kuviin ilmestyvät monista dokumenteista ja fiktioista tutut Hitler, Stalin ja Mussolini. Jälleen kuuntelen Hitlerin karjumista, taas kerran tuijotan Stalinin veistoksellisia kasvoja. Mussolini on pienikokoinen, katse täynnä kiusoittelevaa uhmaa.

Kunnianhimoisesti tuotetussa sarjassa käsitellään teknologioita, joilla sotaa on käyty ja tutkittu. Hautoja, hylkyjä, luoteja ja raunioita etsitään metallinpaljastimilla, luotaimilla ja sukellusroboteilla. Välillä nähdään peligrafiikkamaisia kiihkeitä zoomauksia joukkojen etenemisestä Euroopan kartalla. Dokumenttikuvat sotajoukoista ja johtajista on animoitu niin, että hahmot ovat kolmiulotteisia. Taustalla kumisee rumpujen ja jousten synkkä äänimaisema.

Dokumentin introa musiikkeineen ei pysty erottamaan nordic noir -murhasarjoista. Hentoääninen nainen laulaa: ”If we keep silent, we repeat the violence.” Totta, mutta viihteellistävä lähestymistapa häiritsee.