Klassikkosikari pyrkii taas USA:n markkinoille – ”Suomesta eivät kuubalaiset lopu”

Jos Kuuban kauppasaarto puretaan, sikarien hinnat nousevat entisestään, arvioi Sikarikerhon puheenjohtaja.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuuba ja Yhdysvallat ovat neuvotelleet kauppasaarron purkuehdoista muutaman kuukauden. Uutisia neuvotteluista odotetaan huhtikuussa, kun Amerikan maiden huippukokous tuo maiden johtajat lehdistön eteen.

Kauppasaarto on ollut voimassa vuodesta 1961, ja sen myötä esimerkiksi kuubalaisen sikarin laillinen tuominen Yhdysvaltoihin on ollut kiellettyä.

Nyt kuubalainen sikariteollisuus, yhdysvaltalaiset välittäjät ja kauppiaat laskevat taloudellisia hyötyjä, jos ja kun saarto puretaan.

Kuubalaisia sikareita valmistava Habanos S.A. on arvioinut, että saarron purku nostaa välittömästi kuubalaisten sikareiden kysyntää jopa 30 prosenttia ja muutaman vuoden kuluttua kysynnän uskotaan kasvavan entisestään. Kappalemäärissä puhutaan 70 miljoonan sikarin tuotannon hilaamisesta 90 miljoonaan.

Tupakkayhtiön omistavat tasaosuuksin Kuuban valtio ja globaali pörssiyhtiö Imperial Tobacco Group. Klassikkosikareiden myynnin kokonaissumma oli viime vuonna noin 440 miljoonaa dollaria, ilman Yhdysvaltojen markkinoita.