
Kittilä: Puolustuksen salaliittoteoria Antti Rinteestä kuivui – Kari Uoti veti pois vaatimuksensa kuulla Jorma Kalsketta todistajana
Uutisanalyysi: Syyttäjät palauttivat keskustelun Levin Jouni Palosaaresta kuntapäättäjien virkavastuuseen – eli käräjien varsinaiseen aiheeseen.
Kahdeksannella istuntoviikolla Lapin käräjäoikeudessa ryhdyttiin viimein kuulemaan todistajia – joita koskee velvollisuus pysyä totuudessa.
Samalla Kittilä-käräjillä tapahtui käänne: puolustuksen viikkojen ajan toistamat väittämät kumoutuivat.
Maanantaihin 19. marraskuuta mennessä istuntosalissa oli ehditty kuulla kaikkiaan 27 vastaajaa. Yksi vastaajista ei saapunut kuultavaksi.
Vastaajien avustajista erityisesti lakimies Jari Korhonen ja lakimies, oikeustieteen tohtori Kari Uoti ovat nostaneet Levin hissiyhtiön toimitusjohtajan Jouni Palosaaren irtisanomisen ja kunnanjohtaja Anna Mäkelän hänestä tekemän tutkintapyynnön suuriin mittasuhteisiin.
Niin suuriin, että ajoittain keskustelu syytettyinä olevien kuntapäättäjien virkavastuusta on ollut peittyä sen alle.