Kittilä-käräjät päätökseen: Kari Uotilla uusia selityksiä ”ansoituksesta” – syyttäjät esittivät yli sadan dian näytön tahallisuudesta

Kunnanjohtaja Anna Mäkelä ”ansoitti” tahallaan kuntapäättäjät tekemään muotovirheisen irtisanomispäätöksen, väitti useita vastaajia oikeudenkäynnissä avustanut lakimies Kari Uoti.

Kari Uoti
Teksti
Eeva-Liisa Hynynen

Suomen suurimman kuntaoikeudenkäynnin pääkäsittely päättyi 13. helmikuuta.

Lapin käräjäoikeudessa setvittiin 11. syyskuuta 2018 alkaen Kittilän kunnan päätöksentekoa liittyen muun muassa kunnanjohtaja Anna Mäkelän lainvastaiseen irtisanomiseen marraskuussa 2014. Käräjäoikeus antaa tuomionsa kesäkuun loppuun mennessä.

Kaikkiaan 27 edellisen valtuustokauden luottamushenkilöä on syytteessä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä kunnanjohtajan irtisanomisasiassa. Lisäksi neljäätoista luottamushenkilöä syytetään työsyrjinnästä, työturvallisuuden vaarantamisesta sekä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Kahdeksaa kunnanhallituksen jäsentä sekä varajäsentä syytetään virka-aseman väärinkäyttämisestä niin sanotussa Kittilän laki-asiakokonaisuudessa.

Kyseisiä päättäjiä syytetään siis siitä, että he peruuttivat Anna Mäkelän tekemän tutkintapyynnön Levin hissiyhtiön toimitusjohtajasta Jouni Palosaaresta joulukuussa 2013 ja velvoittivat hissiyhtiön hallituksen palauttamaan irtisanotun Palosaaren takaisin yhtiön johtoon.