Kittilä: Erottamisraportista löytyi taas "vakavasti virheellistä tietoa"

Valtuuston puheenjohtaja esittää tänään valtuustolle, että kunnanjohtajan erottamisprosessi keskeytettäisiin.

Kittilä
Teksti
Eeva-Liisa Hynynen

Kittilän kunnanjohtajan Anna Mäkelän erottamista valmistelleen tilapäisen valiokunnan virallisesta raportista on löytynyt vakavasti virheellistä tietoa  nyt jo toistamiseen.

Suomen Kuvalehti löysi uuden virheellisen tiedon raportista viikonvaihteen aikana.

Virheellinen tieto koskee hissiyhtiön aiemman hallituksen tekemää rikosilmoitusta joulukuussa 2013. Raportissa väitetään, että yhtiön hallitus ei olisi vaatinut rangaistusta Jouni Palosaarelle. Tosiasiassa yhtiön hallitus vaati rangaistusta.

Rikoskomisario Pekka Mäkelän mukaan esitutkintaa ei olisi aloitettu ilman asianomistajan esittämää rangaistusvaatimusta.

Virhe löytyy raportin sivulta 10, ja virheellinen tulkinta on tällainen: