Kirkolliskokous siirtyy – Repivä avioliittoriita jatkuu, nyt muutosta yritetään uudella konstilla

Aloitteen tekijät pyrkivät sivuuttamaan opillisen kysymyksen kirkon avioliittokäsityksestä.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen oli määrä kokoontua kevätistuntokaudelle toukokuun alussa. Kokous on kuitenkin päätetty siirtää elokuulle pandemiatilanteen takia. Käsittelyyn on tulossa jälleen aloite samaa sukupuolta vihkimisestä.

Arkkipiispa Tapio Luoman johtaman kirkolliskokouksen puhemiesneuvosto antoi kirkkohallitukselle lausunnon, jonka mukaan kirkolliskokous tulisi siirtää alkamaan 3. elokuuta.

Lopullisen päätöksen nelipäiväisen kokouksen ajankohdasta tekee kirkkohallituksen täysistunto keskiviikkona 7. huhtikuuta. Myös sen puheenjohtaja on arkkipiispa Luoma. Kirkolliskokouksen siirtymistä pidetään käytännössä varmana.

“Rokotusohjelma on edennyt Suomessa hitaasti. Tällä hetkellä emme voi taata sitä, että kirkolliskokous voidaan toukokuussa järjestää Turussa turvallisesti. Puhemiesneuvosto päätyi esittämään vuoden 2021 ensimmäisen istuntokauden siirtämistä elokuulle.”, sanoo kirkolliskokouksen varapuheenjohtaja Seija Kuikka.

Kirkolliskokouksen keski-ikä on 55 vuotta ja osa edustajista on yli 70-vuotiaita.