Kiista lainvalmistelusta: Pääministeri Juha Sipilä kehui arviointineuvostoa, joka ei toimi niin kuin hän väittää

Perustuslailliset ongelmat kuuluvat oikeuskanslerille, sanoo arviointineuvoston puheenjohtaja.

Juha Sipilä
Teksti
Sanna Ihalainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Juha Sipilän (kesk) hallitusta on syytetty siitä, että se on nostanut hallitusohjelman perustuslain yläpuolelle.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka kertoi sunnuntaina Helsingin Sanomille, että tällä hallituskaudella lainvalmistelu on ollut puutteellista, eikä hänen näkemyksiään ole kuunneltu.

Sipilä myönsi blogissaan, että “lainvalmisteluun liittyvä ongelma on pidempiaikainen, se on tiedossa”, ja kirjoitti, että “valtioneuvoston lainvalmistelun lähtökohta on luonnollisesti aina perustuslainmukaisuus”.

Hallitus on ongelmaan Sipilän mukaan puuttunut ja reagoinut: “Ensimmäisenä toimena hallitus perusti lainsäädännön riippumattoman arviointineuvoston, mikä onkin toiminut erinomaisesti.”

Sipilä kertoo tavanneensa arviointineuvoston perjantaina ja kiittäneensä heitä kriittisestä ja riippumattomasta arvioinnista. Hänen mukaansa arviointineuvoston toiminta on ennakoivaa ja se ”tapahtuu ennen hallituksen esityksen antamista”.